Tervetuloa sairastupaan

Herään aamulla siihen, kun olohuoneesta huudetaan äitiä. Toinen matkii ja toinen potkii. Lapset ärsyttävät toisiaan pelkällä olemassaolollaan. Ihanaa sisarusrakkautta heti aamulla. Yskivät ja räkäiset lapset ovat poissa päiväkodista ja koulusta. Arkiaamut ovat mun omaa aikaa. Sitä aikaa, kun lataa akkuja ja yritän selvitä tulevasta päivästä. Nyt kuitenkin on pakko olla muutakin kuin mielenterveyskuntoutuja. On pakko olla äiti, nousta sängystä ja mennä selvittämään käynnissä olevaa riitaa.

Aivastus ja nenän tukkoisuus

Kiitos koronalle, että pienimmästäkin flunssan oireesta on jäätävä kotiin. Tätä sääntöä en toki kritisoi ja ihme, että olemme selvinneet näinkin pitkälle syksyä ilman sairastamista. Esikoinen on ollut kotona koko viikon ja tänään kuopuskin liittyi seuraamme sairastupaan. Hän taitaa todellakin olla kipeä, koska jopa jäätelön syönti jäi kesken.

Hirveen näppärä ajatus, että lasten sairastaminen ja kotona olo menee ilman sairasloman ottamista, olenhan kotona jokatapauksessa. Sattumalta sairastuvan ajankohta sattui sellaiselle viikolle, ettei itselläni ole yhtäkään terapiaa tai vastaanottoa ennen perjantaita. Toivon, että siihen mennessä tämä on jo helpottanut.

Normaaliin kotona olemiseen kuuluu olennaisena osana ruuan laitto ja lasten ravitsemuksesta huolehtiminen. Maanantaina ruuan toi wolt (lapsi ei syönyt). Tiistaina syötiin aamupalaa lounaaksi (lapsi söi). Keskiviikkona tein kinkkukiusausta (toinen söi ja toinen ei). Lasken tunteja siihen, että lasten isä palaa töistä. Silloin aion eristäytyä kuulokkeet korvilla painopeiton alle piiloon koko maailmalta. Enää muutama tunti ja päivä on suoritettu.

Suoritus

Kuitenkaan koko päivä ei ole ollut lasten keskinäistä tappelua. Nytkin istun kirjoittamassa ihan omassa rauhassani, kun lapset aloittivat yhteisen leikin. Toistaiseksi ei tappelun ääniä eli hyvin menee (tähän astinen ennätys: 30 minuuttia ja tämä toistui vain kerran).

8-vuotiaan kanssa alkuviikko sujui melko kivuttomasti. Toki läsnä ollutkaan leikki(tappelu)kaveria ja ruutuajat paukkuivat yli rajojen. Ehkä se on ihan ok. Ehkä kuumeisen lapsen ruutuaikaa ei tarvitse rajoittaa. Heti kun esikoinen alkoi olla jo kuumeeton ja oireet olivat enää yskää ja nuhaa, kuopus sai palautetta päiväkodista. Nyt on sen verran yskää ja nuhaa, että olisi parempi jäädä kotiin. Teimme työtä käskettyä ja ajatus kotona olemisesta kahden (lievästi) kipeä lapsen kanssa tuntui ylitsepääsemättömältä. Kuitenkaan ei ollut vaihtoehtoja. Pakko yrittää ja pakko selvitä.

Jo aamulla noustessani sängystä selvittämään tappelua, oli pakko ottaa suoritusrooli päälle. Pakko suorittaa tämä päivä. Pakko leikkiä normaalia ja tervettä äitiä. Pakko pysyä poissa sängystä ja yrittää olla saatavilla. Tästä olen suoriutunut yllättävän hyvin, onhan kello jo yli puolen päivän, ruoka tehty ja syöty (kuka nyt söi ja kuka ei) ja tiskit ovat tiskikoneessa ja pöytä pyyhitty.

Tämä päivä ja siitä suoriutuminen oli kaikki tai ei mitään tilanne. Joko makaan sängyssä ja käsken lasten syödä leipää tai nousen reippaana ylös ja suoriudun päivästä kuten normaalin äidin kuuluu. Toki kyseessä on vain puolipäivää. Vain aamuvuoro vanhempana ja sitten saisin eristäytyä omaan tilaani.

Sisarusrakkaus

Aamun tappeluiden ja kiusanteon jälkeen lapset tajusivat pikkuhiljaa, että ainoa tarjolla oleva leikkikaveri on oma sisarus. Sopuisat leikit aloitetaan tunnin välein ja ne loppuvat riitaan viimeistään parin kymmenen minuutin jälkeen. Ainakin yritys leikkiä sovussa on kova. Onneksi vaihtoehtona on netflix.

Huomenna esikoinen taitaa olla jo valmis kouluun, kun kuopuksen kanssa jatkamme kotoilua. Enhän minä muutenkaan olisi poistunut kotona minnekään. Onneksi lasten sairastelu on vain väliaikaista. Viikko menee yllättävän nopeasti. Ehkä on väärin sanoa, mutta odotan jo ensiviikkoa ja sitä, että tilanne palaa normaaliksi. Nyt kuitenkin lasken vielä tunteja siihen, kun lasten isä saapuu töistä.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.