Mukavuusalueelta uimahalliin

Eräänä lauantaiaamuna tunsin oloni enemmän kuin voimaantuneeksi. Oikeastaan tunsin jo perjantai-iltana, että olin poistunut mukavuusalueeltani ja halusin hypätä vielä kauemmas kohti epämukaavusaluetta. Tuntematonta ja seikkailua. Halusin oppia tekemään asioita yksin. Näyttää, että en tarvitse toisten tukea siihen, että voin elämää elämääni ja etsiä niitä asioita, jotka joskus ovat tuottaneen iloa.

Lasten kanssa tekeminen tuottaa varmasti iloa jokaiselle vanhemmalle. Elämäntilanteestani johtuen lasten kanssa tekeminen on viimeiset vuodet jäänyt vähälle. Ollaan eletty perus arkea, mutta kaiken normaalista poikkeavan extran on heidän kanssaan toteuttanut joku muu kuin minä.

Lauantaiaamun laatuaika

Lauantaiaamuna päätin, että tänään on päivä, kun tehdään jotain mistä lapset nauttivat. Vain minä ja lapset. Ei ketään muuta. Laatuaikaa yhdessä. Lähdettiin uimahalliin, vaikka tili oli totaalisen tyhjä. Päätin, että yritän välttää jokaisen peilin tai muun heijastavan pinnan. Laitan uimapuvun päälle, enkä ajattele miltä se näyttää. Miltä minä näytän se päällä. Onneksi lauantaiaamu ei ole ilmeisesti kovin suosittu ajankohta ja alussa saimme vallata koko lasten altaan ihan vain meille.

Uimahallin kassalla oli lappu, jossa kerrottiin uima-ajan olevan kaksi tuntia. Päätin unohtaa itseni kahdeksi tunniksi ja keskittyä siihen, että olen lapsille läsnä. Kaksi tuntia ja pääsisin kotiin ja voisin eristäytyä hetkeksi hyvällä omalla tunnolla. Sitten olisin suorittanut viikonloppuaktiviteetin ja pääsisin hetkesi syyllisyyden tunteesta.

En ole ollut molempien lasten kanssa uimassa vuosiin. Jossain vaiheessa tajusin, että eihän tämä ole enää sitä hektistä hermoilua, jota se oli lasten ollessa pienempiä. Mun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Uimataitoisen esikoisen pystyin päästämään välillä jo silmistäni, eikä ollut tunnetta, että tarvitsen silmät selkäänikin. Mun ei tarvinnut olla vihainen, että sain pidettyä vesileikit turvallisina. Uskomaton tunne, että mun lapset alkavat olla jo niin isoja, että pärjään niiden kanssa missä vain.

Monitoimiallas oli suljettu vauvauinnin takia. Katson miten äitejä ja vauvoja tai kokonaisia perheitä kävelee kohti pukuhuonetta. Miten nämä pienten vauvojen äidit voivat näyttää levänneemmiltä kuin minä? Miten nämä tuoreet äidit voivat olla noin iloisia ja hymyileviä siihen aikaan aamusta, kun itse olin juuri ja juuri päässyt liikkeelle? Varmasti 8 ja 5-vuotiaiden tuominen uimahalliin on huomattavasti helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin pienen vauvan. Huonoäiti-syndrooma iskee päälle heti. Olisipa uimahallireissu itsellenikin perus lauantaiaamu, eikä viikon suurin ponnistus.

Uimapuku

Kun kiskoin uimapukuni päälle tiesin ettei se imartele vartaloani, vaan korostaa kaikkea mitä sen ei pitäisi. Edellisen päivän puntarin lukemat ja se -7 kg ei lämmittänyt enää yhtään. Tunsin oloni jalalliseksi omenaksi. Yritin olla ajattelematta ulkonäköäni tai sitä miltä peilikuvani näyttäisi. Oivalsin, että lapsia ei kiinnosta miltä äiti näyttää. Kukaan ei jälkeenpäin muistele sitä, miten lihavalta äiti näytti uimapuvussa tai että äidin olisi pitänyt sheivata eden säärensä ennen uimahalliin menoa. Autossa muisteltiin, että miten loistava liukumäki oli ja miten monta kertaa siitä laskettiin. Liukumäestä ja höyrysaunasta kerrottiin kotona odottavalle isille ensimmäisenä. Ei siitä miltä äiti näytti.

Tiedän olevani ulkonäköön liittyvien asioiden kanssa liian itsekeskeinen. Kuvittelen jokaisen tuijottavan minua uimapuvussa inhoavasti. Kauhistelevan, miten tuollainen on tänne voinut lähteä. Totuus on kuitenkin, ettei ketään kiinnosta. Kukaan ei katso tai kiinnitä huomiota siihen miltä näytän. Enhän itsekään muista miltä muut uimahallissa olleet näyttivät.

Eritysryhmien uimahallikortti

Yksi syy uimahallissa käymiseen oli se, että vein viime viikolla hakemuksen eritysryhmien uimahallikorttia varten. (Tiedoksi jokaiselle seinäjokiselle: Eritysryhmien uimahallikortti. Tästä ei hirveästi ole missään huudeltu ja itsekin törmäsin tähän sattumalta. Esimerkiksi ADHD oikeuttaa Seinäjoella eritysryhmien kuntosali ja uimahallikorttiin). Seinäjoen uimahallissa olin käynyt viimeksi varmaan ollessani peruskoulussa. Uimataitoni on kaiken kaikkiaan erittäin huono ja halusin madaltaa kynnystä siihen, että kortin saatuani uskaltaisin mennä uimahalliin ihan yksinkin.

Uimahallit ja kylpylät olivat pitkään iso ahdistuksen aihe ja välttelin niitä viimeiseen asti. Pikkuhiljaa olen oppinut nauttimaan ensin kylpylöistä ja nyt selvisin ihan tavallisesta uimahallista. Asia, josta en olisi uskonut selviäväni on suoritettu. Ei uimahallissa käynti nyt ihan pirskahtelevaa iloa tuottanut, mutta olin ylpeä suorituksestani ja siitä, että poistuin kauas mukavuusalueeltani. Vahva suositus.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.