Miten kertoa lapsille erosta? Tämän kysymyksen äärellä vietin vuoden viimeiset kuukaudet. Kun eropäätös oli tehty ja itse oli päässyt yli alku järkytyksestä(, joka muuten tulee, vaikka päätös olisi miten harkittu ja yhteinen) aloin miettiä, miten lapset ottavat asian. Yhteisestä eropäätöksestä ja siitä, että päätettiin erota mahdollisimman siististi ja tappelematta, en päässyt yli ajatuksesta, että aiheutan lapsille niiden elämän suurimman pettymyksen. Yhdessä hetkessä on yksi koti ja ydinperhe ja yhtäkkiä lasten elämä on revitty kahden kodin välille. Tunsin valtavaa syyllisyyttä jo etukäteen, eikä kuukausien perhe-elämän esittäminen harmaalla alueella auttanut asiaa.
Perheneuvola
Ollaan oltu perheneuvolan asiakkaita jo kauan nuoremman lapsen haasteiden ja oman sairastamiseni takia. Hakeuduttiin sinne itse, kun koimme tarvitsevamme tukea arjen ja elämän haasteissa. Perheneuvolan psykologit ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella ja tuntui luonnolliselta ottaa yhteyttä ja pyytää tukea tähänkin elämänvaiheeseen.
Ensimmäinen aika vain meitä aikuisia varten saatiin jouluviikolle. Jokainen lapsi on erilainen ja käsittelee asiat omalla tavallaan, joten niitä mun kaipaamia selviä ohjeita ei ollut olemassa, ei edes psykologilla, joka on kerännyt valtavan kokemuksen lasten parissa työskentelemällä. Saatiin kuitenkin hyviä pointteja kertomisen avuksi.
Tärkeää on kertoa lapselle lapsen tasoisesti. Lapsen ei tarvitse tietää eron syitä, eikä erolle tarvitse etsiä muutenkaan syyllistä. Mitä pienempi lapsi, sitä myöhemmin asiasta kannattaa kertoa. Jos yhteiselämä jatkuu pitkään kertomisen jälkeen se voi hämmentää lasta. Muutoksista on kerrottu, mutta muutoksia ei tapahdu. Kertomisen jälkeen pitää olla aikaa vastata lasten kysymyksiin ja puhua asiasta. Kiireetöntä kotona oloa ja aikaa ja kärsivällisyyttä siihen, että kysymyksiä voi tulla paljonkin ja kaikkeen ei välttämättä osaa edes vastata. Täytyy valmistautua ottamaan vastaan kaikkia mahdollisia tunteita. Lapsen reagointia ja tunteita ei voi mitenkään ennustaa.
Erosta kertominen
Päätettiin jo alussa, ettei lapsille kerrota ennen joulua. Joulun jälkeen keksin joka päivä uuden tekosyyn miksi tänään ei ole hyvä päivä kertoa. Ajatus siitä ahdisti valtavasti ja oli varmasti vaikein asia koko erossa. Tammikuussa jouduttiin kaikki karanteeniin, joten hyviä tekosyitä ei ollut. Ajankohta oli oikeastaan ihanteellinen, koska oltiin kaikki kotona ja meillä oli aikaa kuunnella ja käydä asiaa läpi lasten kanssa.
Yritettiin pohjustaa asiaa positiivisilla puolilla. Miten äiti ja iskä on riidellyt paljon, mutta nyt se loppuu. Riitelymme ei ollutkaan ollut niin huomiota herättävää kuin oltiin luultu. Tai sitten eropäätöksestä oli jo niin kauan, etteivät lapset enää muistaneet kireää tunnelmaa ennen päätöstä.
Lapsille kertominen meni paljon paremmin kuin olin ajatellut. Olin varma, että vastassa on itkua ja huutoa, mutta etenkin pienempi otti asian positiivisen kautta: kahdet synttärit, kaksi joulua, kaksi huonetta ja kahdet lelut. Yritettiin vastata kysymyksiin ja kysellä lasten ajatuksia tulevasta. Selvisimme yllättävän helpolla.
Pian kertomisen jälkeen aloin pakkaamaan tavaroita ja lapset saivat päättää mitä pakkaavat mukaan äidille ja mitä jäisi iskän luo vanhoihin huoneisiin. Pelkäsin, että pakkaaminen aiheuttaisi uuden kysymystulvan, mutta lapset olivat mukana ja puhuimme avoimesti asiasta.
Vuoroviikot
Nyt reilua kuukautta myöhemmin lapsilla on menossa ensimmäinen äitiviikko. Jännitin tätä oman jaksamiseni takia, mutta viikko on mennyt paremmin kuin osasin toivoa. Lapset ovat kotiutuneet uusiin huoneisiinsa ja kerrostaloelämä on hyvin jännittävää, ainakin näin alussa.
Vieläkin välillä tulee kysymyksiä ja uusi elämänvaihe tuntuu vaikealta. Tämä viikko on tuonut muitakin muutoksia meidän elämään, joten ajankohta ei ole paras mahdollinen. Iltaisin lasketaan montako yötä on siihen, että iskäviikko alkaa. Kaikkeen tottuu ja kaikki muuttuu vielä helpommaksi. Uudesta tulee arkea ja normaalia elämää.
