Mielenterveyskuntoutuja äiti

Ei väliä missä kohtaa viikkoa olemme menossa, on viikonloppu silti tulossa ja se tulee nopeasti. Arkipäivät ja aamuinen yksinäisyys auttavat mua lataamaan akkua, jotta selviytyisin illasta. Että jaksaisin tehdä edes jotain. Pelkään, että tulevaisuudessa lapset muistavat lapsuudestaan äidin, joka makasi kokoajan sängyssä ja pyysi leikkimään hiljempaa.

Äiti on nyt vähän väsynyt

Töistä saa sairaslomaa, ja olenkin jo pitkään ollut työelämän ulkopuolella, mutta kotiin eivät lääkärin lausunnot mene läpi. Äitiydestä ei saa sairaslomaa ja lapsille on vaikea selittää, miksi äiti ei enää jaksa. Miksi äiti ei nouse ylös sängystä? Miksi äiti taas nukkuu? Jossain vaiheessa lapset lopettivat kysymysten esittämisen. Masentuneesta äidistä tuli normi. Ihan tavallista, että suurimpaan osaan kysymyksistä lapsi saa vastaukseksi: kysy isiltä.

Työkyvyttömyydestä huolimatta on pakko edes yrittää olla kyvyväs vanhempi. Tiedän, että lapset eivät tarvitse jatkuvia sirkushuveja hyvään lapsuuteen. Pelkästään se, että on läsnä riittää. Entäs jos ei jaksa olla edes läsnä. Lapsille on helppo antaa puhelimet käteen, jotta itse saisi maata sängyssä rauhassa. Leikkihuoneen lattialle istuminen ja leikkiin eläytyminen tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä. Kaunis ajatus on myös se, että sisarukset leikkivät kiltisti keskenään ja viihdyttävät toisiaan. Joo homma saattaa toimia muutamia minuutteja, kunnes toinen menettää hermonsa ja toinen alkaa itkeä.

Pettymyksen sietokyvyn harjoittelua

Pelkään, etten pysty tarjoamaan lapsilleni lapsuutta, jota ei tarvitsisi käsitellä terapiassa aikuisena. Pelkään, että tartutan mielenterveysongelmani lapsiini ja luon heistä rikkinäisiä aikuisia. Kärsin jatkuvasta syyllisyydestä kaikesta siitä minkä jätän tekemättä tai mitä voisin tehdä paremmin.

Omassa lapsuudessani, en ole joutunut kestämään pettymyksiä läheskään tarpeeksi. Olen saanut lähes kaiken, mitä olen osannut pyytää. Olen oppinut, että mitä kalliimmat lahjat, sitä enemmän on rakkautta. Toinen vanhemmista oli paljon poissa, mutta tuliaiset olivat aina mahtavat. Toinen taas yritti korjata toisen poissaoloa tekemällä kaikkensa, etteivät lapset joutuisi pettymään mihinkään. Kun elämä alkoi tuottaa pettymyksiä ollessani vanhempi, niiden sietäminen oli mahdotonta. Oli mahdotonta käsitellä sitä, kun asiat eivät menneetkään haluamallani tavalla. Vielä aikuisenakin pettymyksen sietokykyni on olematon. Lisätään siihen vielä tunnesäätelyn ongelmat ja paketti on valmis tekemään elämästä saatanan hankalaa.

Siitä huolimatta, että tunnistan tietyn kaavan lapsuudessani, kierteen katkaiseminen on vaikeaa. Lapsia pitäisi valmistella maailmaan, että ne selviävät kylmässä ja kovassa maailmassa, jossa joutuu pettymään enemmän kuin tarpeeksi. Silti pettymysten aiheuttaminen tuntuu julmalta, kun tunnen olevani äitinä yksi iso pettymys. Eikö siinä ole jo tarpeeksi, että lapset joutuvat elämään keskellä arkea, joka on täynnä mielenterveysongelmia?

Syyllisyys

Omakantaan on kirjattu, että kärsin kohtuuttomista syytöksistä itseäni kohtaan. En allekirjoita niitä kohtuuttomiksi. Tunnen, että olen pilannut lapsieni lapsuuden sairastumalla. Heidän arkensa on sitä, ettei koskaan kotiin tullessaan voi tietää mitä odottaa. Päivästä riippuen siellä saattaa odottaa kovalla soiva musiikki keittiössä ja ruoka valmiina, tiskipöytä tyhjänä likaisista astioista tai äiti, joka makaa sängyssä kuulokkeet korvilla ja käskee tekemään läksyt.

En osaa mennä lasten rooleihin, että tietäisin miltä se epävarmuus tuntuu. Yritän kaikkeni. Annan kaiken mitä oma jaksamiseni antaa. Silti tiedän ettei se ole tarpeeksi. Mun on tehtävä enemmän. Yritettävä enemmän. Annettava lapsilleni sellainen lapsuus, jonka he ansaitsevat.

Kaikesta huolimatta löydän eläkkeellä olevasta äidistä hyviäkin puolia. Olen lähes poikkeusetta kotona, kun esikoinen tulee koulusta. Olen kotona aamuisin muistuttamassa, että kaikki tarvittavat tavarat on mukana. Olen kotona, kun lapset sitä tarvitsevat. Joko menemällä eteenpäin helvetillistä vauhtia tai makaamassa sängynpohjalla, mutta kuitenkin. Olen saatavilla.

Jaa tämä kirjoitus:

4 kommenttia artikkeliin “Mielenterveyskuntoutuja äiti

  1. Moi!

    Sun tekstit on vaan tosi rehellisiä ja aitoja ja antaa lohtua muille jotka ajelehtivat samassa tilanteessa. Itellä myös lapset ja kuntoutustuella syksystä lähtien masennuksen vuoksi… Toivotaan että pikkuhiljaa kohti parempaa mennään vaikka välillä tulee takapakkia niin suunta on aina eteenpäin. Tsemppiä ja voimia sun arkeen!

  2. Hiton rohkea kun kirjotat. Kiitos siitä. Täälläkin äiti joka kamppailee samanlaisten asioiden kanssa. Kyyneleet silmissä luin, teksti olisi suurelta osin voinut olla omani. Eilen oli huono päivä, jospa tänään parempi. Vuosi vaihtuu ja pelkään etukäteen tuleeko siitä yhtä huono kun tästä, kovasti toivon että ei, että se olisi paras ikinä. Kaikkea hyvää elämääsi ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.