Aina ei tarvitse jaksaa

Kun vetää tarpeeksi kauan pirteää roolia, jossain kohtaa romahtaa uudelleen. On tuntunut jo pitkään siltä, että olen junan kyydissä, joka kiitää eteenpäin täyttä vauhtia ja jossain kohtaa törmää. Törmäyksen ajankohtaa vain on mahdotonta ennustaa. Juna kiitää eteenpäin niin nopeasti, ettei ikkunasta erota maisemia. Miksi en osaa hidastaa ennen kuin on pakko?

Jokaisena aamuna katson kelloa ja lasken tunnit, koska saa mennä takaisin nukkumaan. Päivät ovat selviytymistä seuraavaan iltaa. Miten kaipaankin sitä aikaa, kun elämä tuntui elämisen arvoiselta. Kauanko siitä on? En muista. En muista miltä se tuntui. Nyt on vaan pimeää.

Kaamosmasennus

Huomaan suuren eron mielialassani nyt kun päivät ovat alkaneet olla pimeitä. Ulkona on harmaata ja jos aurinko sattuu paistamaan, paistaa se silmiin niin ettei sekään tunnu hyvältä. Vuosi sitten tähän aikaan olin ensimmäisellä osastojaksollani. Muistelen sitä haikeana. Siellä sain olla rauhassa, eikä kukaan odottanut minulta mitään. Siellä kukaan ei odottanut, että vetäisi pirteää roolia tai jaksaisin elää elämää.

Kesän parempi jakso on kaukana, jossain missä oli valoisaa. Ainakin voin todeta, että huijarisyndrooma on väistynyt. Siksi on tavallaan turvallista voida huonosti, ainakaan ei tarvitse miettiä kuvittelenko kaiken vai olenko oikeasti ahdistunut ja masentunut. Tätä ei enää voi kuvitella.

Ahdistus ei enää hiivi hitaasti, vaan se vyöryy ylitse voimalla. Jään sen alle ja sieltä on vaikea päästä ylös. Ei naurata. Oikeastaan ei edes hymyilytä. Pitäisi tehdä niitä asioita, jotka ovat joskus tuottaneen iloa. Jotenkin en vaan pysty muistamaan yhtäkään niistä asioista. Oliko niitä edes olemassa?

Ahdistuksen hallintaa

Samat vanhat listat ahdistuksen hallinnasta pyörivät yöpöydällä. Tiedän, että kun ensiviikolla tapaan omahoitajani pienen tauon jälkeen, saan vastata kysymykseen miksi en ole käyttänyt näitä keinoja? Olo pitäisi saada sanoitettua. Omasta haitallisesta käytöksestä pitäisi pystyä puhumaan. Keskustelusta ei ole hyötyä ilman rehellisyyttä. Jos en kerro kaikkea, tuhlaan molempien aikaa. Tehokas keino ahdistuksen hallintaan on ollut tarvittavat lääkkeet ja uni. Odotan lääkkeiden vaikutusta ja arvuuttelen kumpu tulee ensin: ahdistuksen lievittyminen vai uni. Yleensä uni.

Eilen sain pitkästä aikaa ahdistuskohtauksen, joka johti haitalliseen käytökseen. Jälkeenpäin hävettää, vaikka ei itsensä vahingoittamisessa ole mitään hävettävää. Se ei ole oma valinta eikä huomion hakua. Tämän kohtauksen jälkeen nukuin päiväunet. Nukuin yöunet päiväunien päälle. Kymmenen tunnin yöunien jälkeen olin vieläkin väsynyt. Aina ei vain jaksa olla hereillä.

Pitäisi osata kirjoittaa positiivisesta näkökulmasta ja kertoa miten ahdistuksen hallintakeinot auttavat kyllä, kun niitä harjoittelee tarpeeksi. Ei vain ole enää positiivista näkökulmaa josta kirjoittaa. Keskiviikkona työterveyslääkäri pyytää täyttämään BDI-masennuskyselyn. Ettei tulisi yllätyksiä, tein testin jo itse mielenterveystalon sivuilla. Sain 44 pistettä, joka on reilusti yli vakavien masennusoireiden.

Ei ole pakko jaksaa

Olen antanut itselleni luvan jäädä aamuisin sänkyyn makaamaan, jos ylös nouseminen tuntuu mahdottomalta. Yritän olla suorittamatta.

Luulin vähän aikaa sitten voivani paremmin. Pienen hetken uskalsin toivoa, että saatan ehkä joskus toipua tästä. Nyt kun masennuksen ja ahdistuksen aalto on vyörynyt uudelleen ylitseni, toipuminen tuntuu taas täysin mahdottomalta. Silti tänään apteekissa hymyilin ja yritin käyttäytyä kuin kuka tahansa. En todellakaan tiedä onnistuinko siinä, mutta ainakin yritin.

Ja varmasti moni meistä tekee samaa. Yrittää julkisilla paikoilla ja somessa vaikuttaa hyvinvoivalta, vaikka joutuisikin pidättelemään kyyneleitä tai kauppareissu vaatii kolmen tunnin päiväunet. Muiden ihmisten mielialasta näet pintaraapaisun. Jos mielenterveysongelmia ei oli niin helppo piilottaa, meistä suurin osa ei olisi pystyssä.

Joskus on pakko pysähtyä ja aina ei tarvitse jaksaa. Pisteet niille, jotka osaavat kuunnella itseään ja tehdä sen ajoissa.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.