Vuosi täynnä mielenterveysongelmia

On kulunut yli vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran otin terveydenhuollossa puheeksi ongelmani syömisen kanssa. Kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon. Paljon enemmän kuin työterveyshoitajan vastaanotolla 2.6.2020 ajattelin tapahtuvan. Välillä olen miettinyt, että voisinpa painaa peruuta nappia ja vain päättää jatkaa itsekseen selviytymistä. Silti olen varma, että jossain vaiheessa mielenterveyteni olisi kuitenkin romahtanut. Olen miettinyt, miksi juuri viime kesän lopussa? Miksi juuri silloin? Silloin päätin kohdata ongelmani ja ottaa apua vastaan. Täysin tietämättömänä siitä, mitä tapahtuu kun päässäni oleva ongelma laatikko aukeaa.

Laatikko aukeaa

työterveyshoitaja 2.6.2020

Olin miettinyt ajatusta, että kertoisin työterveydessä pitkäaikaisesta ongelmastani bulimiasta ja häiriintyneestä syömisestä. Olen varma siitä, että normaalipainoisena en olisi suostunut ottamaan apua vastaan. Avun hakeminen tuntui ratkaisulta ylipainoon. Toivoin saavani turvalliset ohjeet joilla saisin painon putoamaan pysyvästi. Kuitenkin sain jotain ihan muuta. Ammattilaiset saivat tajuamaan, että ongelma on oikeasti todellinen.

Usein syömishäiriöiselle diagnoosin saaminen on tärkeää. Itse samaistun tähän, että jostain syystä vasta diagnoosin jälkeen pystyin luokitella itseni syömishäiriöiseksi. Mä olin oikea syömishäiriöinen, joka ansaitsee apua ja hoitoa. Ennen diagnoosia olin keskustellut muutamien ihmisten kanssa oireistani ja määritellyt sairauteni ”ehkä olen joskus sairastanut jotain bulimian tyylistä”. Avun vastaanottamista helpotti se, että psykiatrin kirjoittamassa sairaslomatodistuksessa luki F50.2 AHMIMISHÄIRIÖ (BULIMIA NERVOSA).

kesäkuu 2020

Kesä 2020

Siitä huolimatta, että kävin työterveyspsykologin kanssa puhumassa syömishäiriöstäni ja odotin postissa saapuvaksi aikaa syömishäiriöyksikköön, onnistuin käyttäytymään kesän kuten normaali ihminen. Kävin töissä, vietin aikaa perheen kanssa ja kävin viihteellä, ehkä liiankin usein. Yrtin imeä itseeni normaalia elämää, vaikka mieliala oli kokoajan synkempi. Psykologin kanssa käsiteltiin sitä pahinta syömishäiriö aikaa vuosien takaa ja kokoajan tunsin miten kaikki se jo unohdettu paska nousi pintaan. Kokoajan sitä oli vaikeampi kestää ja vaikeampi peittää.

Olin elokuun kesälomalla. Siihen asti sinnittelin ja yritin peittää pahan oloni. Mun oli vaikea pysähtyä. Tuntui, että jos pysähdyn ajattelemaan liikaa en pääse enää liikkeelle. Tuttu vanha ahdistus kymmenen vuoden takaa saavutti mut taas. Otin tavoitteeksi päästä sitä pakoon. Kun en pysähdy, ahdistus ei saa valtaa.

Kesäkuu 2020

Sairasloman alku

Jäin sairaslomalle 3.9.2020. Sairasloma jatkuu edelleen, eikä loppua näy. Seuraavana on kuntoutustuen hakemisen vuoro.

Kesälomani jälkeen olin töissä viikon. Tein putkeen kolme yövuoroa ja aloin kirjoittaa ajatuksiani päiväkirjaan.

Täydellinen vastakohta edelliselle yövuorolle, kun seisoin työpaikan parvekkeella ja sain ajatuksen, että mitä jos hyppäisi. Kiipeäisi reunan yli ja mätkähtäisi maahan. 

Aamulla kotiin ajaessa meinasin nukahtaa ja havahduin vastaantulevien kaistalla. Kotona mietin, olisiko ollut niin paha, jos auto olisikin tullut vastaan? 

Tuli mieleen sanonta ”onnellisuus on sitä kun ei vituta ihan jokapäivä” 

Olisko onnellisuus kuitenkin sitä, kun pelkää kuolemaa enemmän kuin sitä ettei kuolekaan?”

Idan päiväkirja

Tiesin, ettei mun ajatukset oli normaaleita. Ne ei ole terveen ihmisen ajatuksia. Kuitenkin vasta syömishäiriöyksikön BDI kyselyn tehtyäni uskalsin myöntää itselleni, ettei kaikki ole hyvin. Myönsin ettei syömishäiriö ole mun ainoa ongelma. Silloin en enää tiedä mikä on ongelman ydin. Oliko ensin syömishäiriö vai masennus. Tähän mennessä olen viisastunut sen verran, että tiedän ongelmat ytimen olevan adhd oireet ja persoonallisuushäiriö. Kaksi diagnoosia, joista en pääse eroon. Kaksi diagnoosia, joista en voi parantua. Mun on vain opittava elämään niiden kanssa ja se tuntuu saatanan vaikealta.

Jo pelkästään tällä käynnillä saamani diagnoosit auttoi mua hyväksymään tilanteen. Mä en ollut kuvitellut kaikkea.

Mielenterveysongelmien vuosi

Kesä on nostanut mun mielialaa. On päiviä, kun mä voin ihan hyvin ja pärjään vain dosettiin jaetuilla lääkkeillä. Toisaalta taas kesä saa mut pelkäämään. Hyvät päivät pelottaa. Pelkään, että myönnän itselleni, että voin hetkellisesti paremmin ja tipahdan korkeammalta takaisin pohjalle.

Se, että on kulunut yli vuosi siitä, kun olen hakenut apua herättää ristiriitaisia tunteita. Mähän voin paljon huonommin kuin vuosi sitten. Montako mielenterveysongelmien vuosipäivää vielä vietän voiden huonommin kuin edellisenä? Vuosi on uskomattoman lyhyt aika. Mä en työterveyshoitajalle vuosi sitten puhuessani ajatellut, että vuoden päästä kirjoittaisin tällaista tekstiä. Tämä vuosi on ollut helvetillinen, mutta samalla olen oppinut itsestäni enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Olen noussut pohjalta sen verran, että olen päättänyt elää ja se riittää mulle tässä kohtaa.

Jaa tämä kirjoitus:

1 kommentti artikkeliin “Vuosi täynnä mielenterveysongelmia

  1. Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole sellainen josta ei voisi parantua. Päinvastoin, usein oireet lievenevät terapian ja tinteiden säätelyn harjoittelun kanssa. Mulla on ollut tämä diagnoosi, mutta olen ollut pitkään, vuosikausia lähes oireeton. Stresditilanteissa oireilen edelleen.
    Tähän diagnoosiin liittyy paljon ldpsuudessa traumatidoitumista ja sitä että emotionaalisesti yliherkkä lapsi jätetään selviytymään kenties hänelle vääränlaisessa ympäristössä🙏 Tsemppiä, toivoa on ja rohkea olet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.