Ulkonäköpaineet somessa

Sosiaalinen media luo meille hurjan paljon paineita ja vaatii meiltä hirveän paljon. Kuka enää julkaisee käsittelemättömiä kuvia? Kuvaan on lisättävä filtteri, valotus on säädettävä kohdalleen ja poseerauksen on oltava edukseen kuvassa esiintyvälle. Jo pelkkä kuvakulma tekee uskomattoman paljon. Lähes jokainen somen käyttäjä tietää, että ihmiset harvoin ovat luonnossa yhtä edustavia kuin somekuvissa. Miksi sitten vaikka me tiedämme totuuden, aiheuttaa kuvan lisääminen silti valtavat ulkonäköpaineet?

Oman elämäni catfish

Vaikka yritän tehdä tietoisia valintoja luonnollisuuden puolesta some ja etenkin instagram päivityksissäni, löytyy feedistäni silti kuvia, joista en tunnista itseäni. Kuvakulma on juuri oikea itselleni ja etenkin snapchatin filtterit nostavat itsetuntoa uusia kuvia lisätessä. Ainakin niin kauan, kunnes katson peiliin. Samalla tiedostamattani ruokin muiden ulkonäköpaineita. Jos kaikki jollain tapaa käsittelevät kuviaan, miten sitten voisi itse olla se, joka rohkenee julkaista #nofilter kuvia ja vielä itselleen epäedullisesta kuvakulmasta ?

Vanha kuvapari, joka kertoo miten suuri merkitys kuvakulmalla ja poseerauksella on. Miksi julkaista oikeanpuoleinen kuva, kun toisessa kuvassa olen itselleni huomattavasti edustavamman näköinen?

Miksi meidän sitten on tavoiteltava somessa täydellisyyttä? Mitä täydelliset poseeraukset ja filtterit antavat meille? Hyväksyntää? Enemmän tykkäyksiä? Itkua ja pahaa oloa? Sitä, että on esitettävä jotain muuta kuin oikeasti on? Jokainen omaa itsetuntoamme boostaava kuva aiheuttaa jollekin ulkonäköpaineita ja auttaa jatkamaan noidankehää, jossa on aina oltava vähän parempi. Vähän kauniimpi, vähän laihempi, vähän lihaksikkaampi, ihan vähän virheettömämpi. Some ja ulkonäköpaineet aiheuttavat kilpailua tykkäyksistä ja kommenteista. Kiitos instagramille ominaisuudesta piilottaa kuvien tykkäysmäärä. Ainakin itselläni kyseinen toiminto on vähentänyt uuden postauksen lisäämisen aiheuttamaa painetta. Jokaista käyttäjää ei tarvitse, eikä voi miellyttää.

Lapset somessa

Instagramin ikäraja on 13 vuotta. Kuitenkin sitä käyttävät useat vielä nuoremmatkin käyttäjät. Onko näille nuorille somen käyttäjille muistettu kertoa, että se mitä somessa näkee voi olla hyvinkin kaukana todellisuudesta? Onko heille kerrottu, että some on suurimmaksi osaksi melkoista kiiltokuvaa?

Äitinä olen saanut seurata tyttäreni ala-asteen ensimmäisiä luokkia ja sitä, miten nopeasti koulun alettua alkavat ulkonäköpaineet olla arkipäivää. Vaikka somen ikärajat eivät vielä (onneksi) täytykään, on surullista miten pienenä ulkonäöstä tulee onnellisuuden mittari. Itseä vertaillaan toisiin, eikä auta, vaikka miten selittäisi jokaisen kehon olevan yhtä hyvä ja arvokas. Vaikka miten selkeästi yrittäisi kertoa, että kaikki ovat yksilöitä ja erilaisia. Mainoksissa esiintyvät mallit ovat ammattilaisen kuvankäsittelyn tulos. Kukaan ei ole täydellinen ja hyvä niin. Ei kenenkään kuulukaan olla täydellinen.

En todellakaan tiedä miten aion valmistaa jälkikasvuni somen julmuutta kohtaa, kun ikärajat muutamien vuosien päästä täyttyvät. Myös se, että ”väärän” kuvan lisääminen saattaa aiheuttaa sen, että siitä on kymmeniä kuvankaappauksia vaikka postauksen myöhemmin poistaisikin. Se luo tietynlaisen ristiriidan, koska itse päivitän somea sillä ajatuksella, että jokainen postaus on tietoinen riski. Olen siis lapsilleni uskomattoman huono esimerkki somen käytöstä. Onneksi lähipiirissä on monta esimerkkiä järkevästä ja lähes riskittömästä somen tekemisestä.

Täydellisyyden taakse piiloutuminen

Vaikka täydellisyyttä ei ole olemassa, siitä on helppo luoda illuusio someen. Filtterit, valotukset ja oikeat kuvakulmat ovat suojamuuri, jonka taakse on helppo piiloutua. Sieltä löydän itsenikin piilosta. Kun on tottunut käyttämään snapchatin filttereitä, jotka tekevät kasvoista täydellisen muotoiset, hampaista valkoiset ja ihosta virheettömän, tuntuu yhtäkkiä vaikealta katsoa itseään puhelimen ruudulta ilman sitä filtteriä.

Vaikka yritänkin tehdä tietoisia valintoja ”aidompien” somekuvien puolesta, tuottaa silti sen täydellisen kuvan lisääminen ja siihen saadut tykkäykset kipeästi kaivattua dopamiinia. Niiden aitojen kuvien lisääminen asettaa meidät haavoittuvaisempaa asemaan. Ei ole mitään minkä taakse piiloutua. Kukaan ei kokoajan jaksa olla se rohkea ja aito, joka laittaa itsensä likoon jokaisella some postauksella. Olen saanut huomata, että usein välillä jopa liian rehelliset kuvat ja postaukset omassa instagramissani vaikuttavat suoraan seuraajien määrään. Toki tämän asian kanssa olen täysin fine. Jos joku oikeasti seuraa some tilejäni pelkän täydellisyyden illuusion takia, ehkä hän ei kuulu kohderyhmääni. Edelleen; kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää.

Haluan tuottaa omanlaistani sisältöä ja se asettaa mut erittäin haavoittuvaan asemaan. Ilkeiltä kommenteilta ei voi mitenkään kokonaan välttyä. Kenenkään ei pitäisi joutua kestämään sellaista, mutta avain on se miten ne kommentit ottaa vastaan ja päässään käsittelee. On mahdollista kääntää paskakommentit voimaksi. Ne auttavat mua ymmärtämään miten paljon töitä on vielä tehtävä, että ihmiset ymmärtäisivät mitä mielenterveyden haasteet ja ulkonäköpaineet oikeasti ovat. Erittäin hyvä vaihtoehto on myös painaa ilkeät kommentoijat suoraan estoon ja yrittää unohtaa ilkeät sanat, jotka joka tapauksessa satuttavat ja voivat saada aikaan paljon vahinkoa.

Voimavara riskeistä huolimatta

Olen puhunut ennenkin siitä miten suuri voimavara some itselleni on. Positiiviset kommentit ja saamani palaute siitä, että avoimuudestani on ollut hyötyä jollekin toiselle, joka itse tai jonka läheinen kamppailee samojen asioiden kanssa voittaa harvat negatiiviset kommentit 6-0. Silti usein ne negatiiviset kommentit ovat niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen. Olen oppinut kääntämään niiden aiheuttaman vihan voimaksi ja usein vastannut näihin kommentteihin julkisesti ja täynnä taistelutahtoa.

Toki on totta että ”oversharing” eli se, että avaudun asioistani ihmisille helposti ja liian nopeasti on yksi epävakaan persoonallisuuden oire, jota ei toki jokaisella tästä kärsivällä esiinny. (Oireet ovat aina yksilöllisiä ja kirjoitan täysin omasta näkökulmastani, joten tätä ei voi yleistää jokaiselle epävakaan persoonallisuuden diagnoosin saaneille!). Kuinka suuri osa kirjoittamisestani tai somen tekemisestä sitten on osa epävakaan persoonallisuushäiriön oiretta? Täysin mahdotonta sanoa. Vaikka kyseessä olisikin ”oire”, luokittelen sen positiiviseksi oireeksi. Se tuo mulle rohkeutta ja tekee some päivityksistäni aidompia, oli sitten kyseessä aito tai käsitelty kuva. Kirjoittamani teksti on aina aitoa ja koen sen sata kertaa tärkeämpänä kuin jakamani kuvat.

Myös epävakauteen liittyvät tunnereaktiot auttavat käsittelemään ilkeitä kommentteja. Kun viha vyöryy päälle voimalla, se auttaa kirjoittamaan aiheesta ja luo valtavasti taistelutahtoa. Jokainen päivitys someen kenellä tahansa on aina riski. Reaktiot saattavat olla täysin päinvastaisia siitä, mitä postaukselleen odottaa. Etenkin, kun kaikki pyörii suurimmaksi osaksi ulkonäön ympärillä. Somen luomista ulkonäköpaineista huolimatta yritän keskittyä tuottamaan mahdollisimman paljon ei ulkonäkökeskeistä sisältöä ja pitämään lisäämäni kuvat mahdollisimman aitoina.

Toki se ei aina onnistu. Joskus tuntuu turvallisemmalta piiloutua filtterin taakse ja pienentää omia ulkonäköpaineitaan. Sekin on täysin fine. Kenenkään ei ole aina pakko olla se rohkea.

Lisää aiheesta:

Mielenterveyden stigma jakaa mielipiteitä

Mieli ei parane vaikenemalla

Myytti täydellisestä somesta

Eikö mua edes hävetä?

@idaheimoi

Pääsit tunteisiin, mutta lähinnä tunnen myötähäpeää. Suosittelen lämpimästi hakeutumaan avun piiriin jos tuntuu noin pahalta ❤️ #nohate

♬ alkuperäinen ääni – eelssiveevittu
Jaa tämä kirjoitus:

2 kommenttia artikkeliin “Ulkonäköpaineet somessa

  1. Loistava kirjoitus.

    Some on myös melko huomionhakuinen ja narsistinen paikka vaikkei sitä käyttävällä varsinaista persoonallisuushäiriötä olisikaan. Narsistisuuteen kuuluu juurikin se, että luodaan virheettömyyden illuusio ja virheetön ulkokuori, vaikka todellisuus olisi aivan muuta.

    Henkilökohtaisesti totesin joku vuosi sitten, että Facebook ruokki minussa ei-toivottuja piirteitä, ja lähdin sieltä siksi pois. Alussa oli jonkinlaisia vieroitusoireita, mutta niistä päästyäni elämänlaatuni parani ratkaisevasti. Twitter vielä on, mutta sitä käytän lähinnä seuraamiseen ja kommentoin harvoin. Muita sosiaalisen median alustoja en olekaan käyttänyt.

    1. Kiitos!
      Miten hienoa, että tunnistat itsessäsi ei-toivotut piirteet ja toimit niitä vastaan !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *