Tyhjyyden tunteita ja sosiaalista ylikuormitusta

Olen ollut koko päivän ihmisten ympäröimänä. Sosiaalisuus voi olla uskomattoman uuvuttavaa. Nyt illalla tuntuu siltä, kuin mun jokainen sana olisi käytetty. Kuin jokainen järkevä ajatus olisi jo ajateltu. Silloin ei jäljellä ole mitään. Kaikki on tyhjää. Kuin mä olisin tyhjä. Niinkuin olisin antanut tälle päivälle kaikkeni. 

Tyhjyyden tunteet kuuluvat epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Mä olen tunnistanut sen vasta nyt. Olen tiennyt tämän tunteen olemassaolosta, mutta en ole osannut nimetä sitä. Nykyään mä tunnista sen, sen tunteen nimi on tyhjyys. Sen tuntuu siltä, kuin mun sisällä ei olisi yhtäkään tunnetta. On vain väsymys ja sosiaalinen ylikuormittuminen

Mä olen ennen saanut yksinolosta voimaa. Saanut ladattua akkuja hiljaisuudessa. Huomenna on oikeasti se aamu, kun mä olen vihdoin yksin kauemmin kuin tunnin. Mua ei enää pelota niin paljon. Tottakai siinä on pieni epävarmuus ja pienen pieni pelko. Enimmäkseen mä kuitenkin odotan sitä. Odotan sitä täydellistä hiljaisuutta ja sitä, ettei tarvitse antaa huomiota kenellekään muulle.

Ennen kuin lapset meni nukkumaan, mä kirjoitin päiväkirjaani sängyssä. Ekaluokkalainen Emmani tuli myös vihon ja kynän kanssa mun viereen makaamaan ja sanoi, että hänkin kirjoittaa. Nukkumaan mennessä hän totesi: ”Äiti, musta tulee varmaan isona niinkuin sä”. Vastasin vain, että varmaan. Samalla se tuntui uskomattoman pahalta. Mä toivon lapsilleni kaikkea muuta, kuin mun elämää. Kaikkea muuta kuin tätä tyhjyyttä ja ahdistusta. 

Seuraa @idamoihei instagramissa niin saat tiedon uusista postauksista!

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.