Epävakaa persoona

Osastojaksoni aikana sain diagnoosiksi epävakaan persoonallisuushäiriön eli diagnoosin F60.3.

Terveyskirjasto kertoo epävakaasta persoonallisuushäiriöstä

”Epävakaata persoonallisuutta luonnehtii pitkäkestoinen tunteiden, ihmissuhteiden ja minäkuvan epävakaus sekä impulsiivinen toiminta. Subjektiivisesti yksilö kokee usein voimakasta tuskaa, jota hänen on vaikea kestää ja jonka kanssa hän siksi yrittää tulla toimeen usein epätoivoisin, impulsiivisin ja itsetuhoisin tavoin. Häiriöstä kärsivän tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti.”

Epävakaus on jotain, mihin ei ole kuin oireenmukainen lääkitys. Sen kanssa on opittava elämään terapian avulla. Itselläni korostuvat etenkin itsetuhoiset keinot, joilla yritän tulla toimeen tämän häiriön kanssa. Mulle epävakaus on sitä, että kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa. Sanon ja teen asioita, joita en ajattele loppuun asti. Pettymyksen sietokykyni on erittäin huono. Monet epävakauden oireet sekoittuvat ADHD piirteisiini, joten on mahdotonta sanoa kummasta mikäkin oire johtuu.

Aloitan DKT:n eli diakletisen käyttäytymis terapian tammikuussa ja siellä opettelen keinoja, miten pystyn elämään normaalia elämää näiden diagnoosien kanssa. Epävakaan persoonallisuushäiriön hoito kestää useita vuosia, mutta oireet on mahdollista saada hallintaan. Iän myötä epävakaus usein helpottaa, joten jos terapiasta ei ole apua, iän pitäisi tehdä tehtävänsä.

Useassa postauksessani puhun epävakaudestani ja siitä, miten se elämääni vaikuttaa. Diagnoosi on vielä uusi ja tavallaan vielä totuttelen ajatukseen siitä, että minulla on persoonallisuushäiriö. Persoonallisuushäiriö on sanana leimaava ja negatiivinen. Esiintyvyys on 0,7% väestöstä, joten mistään harvinaisesta häiriöstä ei ole kyse. Haluan tehdä epävakautta näkyväksi, ettei se ole vain pelkkä sana, jolla on ikävä kaiku.

Kasvot epävakaudelle, olkaa hyvät