Aivojen tasavirtastimulaatiohoitoa on nyt takana vähän yli puolet. Jäljellä vielä kahdeksan hoitokertaa. Mä olen raahatunut jo yli kahden viikon ajan, viitenä päivänä viikossa sairaalan ryhmätoimintoihin istumaan myssy päässä ja harjoittelemaan rentoutumista. Tässä vaiheessa hoitoa voi alkaa jo huomata vaikutuksia. Ehkä tästä on ollut mulle jotain apua.
Sivuvaikutukset
Kirjoitin jo aikaisemmassa postauksessa tDCS-hoidon aloituksesta. Alussa pääni oli kipeä jokaisen hoitokerran jälkeen, tämä onneksi loppui ensimmäisen viikon aikana. Nykyään olen vain väsynyt ja lähes poikkeusetta nukun päiväunet iltapäivällä. Väsymys ja päänsärky ovatkin hoidon yleisiä haittavaikutuksia.
Jokaisen ryhmän alussa tehdään hoitajan johdolla rentoutumisharjoitus. Nämä on mulle uskomattoman vaikeita. Mielikuvaharjoittelu, jossa mietittiin sademetsässä kävelyä sai mun aivot käymään ylikierroksilla ja pohtimaan, kuka oikeasti kävelisi sademetsässä paljain jaloin. Rentoutumiset ja mielikuvaharjoittelut ovat mulle välillä lähes mahdottomia. Kymmenen minuutin harjoitus tuntuu tunnilta ja keskittyminen ja ajatukset harhailevat kokoajan. Kuulemma näihinkin oppii, jos vain harjoittelee ahkerasti. Ainakaan tämä kahden viikon harjoittelu ei ole tuottanut tulosta.
Hyödyt
Tällä viikolla hoitajat ovat kyselleet ahkerasti, huomaanko jotain eroa. Uskomattoman vaikea kysymys, en ainakaan mitää maata mullistavaa tai ihme parantumista ole tämän hoidon myötä kokenut. Yritän antaa sille mahdollisuuden. Toki kaikki eivät tästä hyödy, jokainen hoito vaikuttaa yksilöllisesti.
Kuitenkin mä olen ollut viime aikoina hieman tasapainoisempi. En tiedä onko muut huomanneet sitä, mutta itselläni on ollut tasapainoisempi olo. Mieliala on edelleen matala, mutta enää on kiihdy niin pahasti nollasta sataan. En tiedä johtuuko hyöty sähköstä, vertaistuesta vai ketipinoorista. Ehkä näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta. Eikä sillä ehkä ole väliä mistä hyöty on saatu, pääasia että edes jotain hyötyä on.
Aamurutiinit
Myssy-ryhmän alettua mun aamurutiinit on menneet ihan uusiin puihin. Ennen mä en millään saanut itseäni liikkeelle, mutta nyt mun on pakko nousta sängystä 7:30 joka aamu, että ehdin bussiin. Etenkin tällä viikolla on ollut vaikea motivoida itsensä liikkeelle. Mä asentin itselleni ryhmän tavoitteeksi saapua paikalle joka aamu. Tavoite on sen verran matala, että tästä on pakko suoriutua.
Aamuisin istun juna-asemalla juomassa kahvia ja odottamassa seuraavaa bussia. Katson lähteviä junia ja mietin, että olisipa mahdollista vain hypätä junan kyytiin ja katsoa missä on päätepysäkki. Kuitenkin tämä ajatus on täysin mahdoton toteutettavaksi. Siksi kävelen kiltisti bussipysäkille ja odotan bussia numero 10, joka vie mut keskussairaalalle. Jokaikinen arkipäivä.
Seuraa instagramissa ja facebookissa
Hyvä!! Pienet tavoitteet joista helppo pitää kiinni niin tulee onnistumisen tunteita! 🙂 Niin minäkin olen tehnyt! Pieniä ja muille mitättömiä ja päivänselviä asioita, mutta minulle ne ovat suuria!
Tsemppiä lopulle hoitojaksolle! Sie pystyt siihen ! <3
voi kiitos❤️