Tavallisen päivän tavallinen syöminen

tDCS-ryhmä on loppunut ja enää ei tarvitse joka aamu herätä ja raahautua bussipysäkille. Arkiaamut mä olen yksin ja kun ei ole pakottavaa syytä nousta, mä en liiku mihinkään. Herätyskello soi aamuisin yhdeksältä, että en nukkuisi koko päivää. Liikkeelle lähteminen on vaikeaa. Sängystä ylös nouseminen on vaikeaa.

Tanssi- ja liiketerapia

Tänään alkaa mulle uusi viikottainen tanssi- ja liiketerapeuttinen ryhmä. Ryhmän sisältö on mulle kysymysmerkkiä. Kuitenkin mulla on nyt joku säännöllinen meno. Joka tiistai mun täytyy pinnistellä, että pääsen taas raahautumaan bussipysäkille ja lähtemään kotoa.

Mun impulsiivisuus tekee sen, että ilmoitan itseni uusiin asioihin ja haluan kokeilla kaikkea. Kuintenkin kun olisi aika lähteä, manaan itseni alimpaan helvettiin, että taas piti järjestää ohjelmaa. Taas pitää liikkua ja saada itsensä liikkeelle.

Aamupala

Näihin joutilaisiin aamuihin mulla on yksi ainut tavoite. Aamupala. Tuntuu säälittävältä, että ihan tavallinen aamupalan laittaminen ja syöminen vie multa niin paljon energiaa. Tuntuu hullulta, että asia joka on suurimmalle osalle niin normaalia vie multa energiaa ja vaatii suuria ponnisteluja.

Aamupalaa suunnitellessa mun päässä soivat syömishäiriöyksikön päiväosaston ohjeet. Yksi leipä, puuroa, mehu ja maito tai juusto. Päiväosastolla mä opin, että tuo on se tavoiteltava aamupala. Mä yritän oppia, ettei se ole ainoa oikea tapa syödä aamupalaa. Ettei mun tarvitse suoriutua täydellisesti tästä päivän tärkeimmästä ateriasta.

Aamupala on mulle se, joka määrittää loppupäivän syömiset. Jos en onnistu aamupalan kanssa, ei mun tarvitse ajatella loppupäivän syömistä. Silloin peli on jo menetetty.

Täydellinen päivä

Syömisessä mä tavoittelen täydellistä päivää, Kuitenkaan en osaa määritellä mitä täydelliseen päivää kuuluu. Täydellistä päivää ei ole olemassa. Ei silloin, kun jokainen ateria tuntuu epäonnistumiselta.

Syömisen suunnittelu vie multa kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa. Nyt kun aamupala on syöty klo 10 aamulla, mun pitäisi syödä uudelleen kolmen tai viimeistään neljän tunnin kuluttua. Kuitenkaan tanssiterapiaan lähdön takia se ei ole mahdollista, joten aamupala tuntuu turhalta. Käytin energiaa sen suunnitteluun ja syömiseen, mutta aikataulullisista syistä ”täydellisen” päivän jatkaminen on mahdotonta.

Ravitsemusterapia

Edellisellä lääkäri käynnillä pyysin lähetettä syömishäiriöyksikön ravitsemusterapeutille. Mä en hallitse mun syömistä ja pelkään löytäväni pian itseni sängystä niin valtavana, etten pääse itse ylös. Pelkään ruokaa ja pelkään syömistä, mutta silti en pysty hallitsemaan sitä. Syöminen hallitsee mua, enkä mä syömistä.

Ravitsemusterapeutilta toivon saavani apua ja tukea tähän tunteeseen. Tuntuu, että tarvitset konkreettisia ohjeita onnistuakseni. Tarvitsen apua ja tukea kun syömishäiriö hallitsee mua. Se saa mut pelkäämään. Mulla ei ole voimia taistella sitä vastaan.

Seuraa instagramissa ja facebookissa

Jaa tämä kirjoitus:

2 kommenttia artikkeliin “Tavallisen päivän tavallinen syöminen

  1. Hei,
    löysin juuri blogisi ja tykkään siitä miten rehellinen olet. Minulla on myös masennusta ja ahdistusta ja häpesin pitkään mt-sairauksiani enkä kertonut niistä paljonkaan. Nykyisin olen avoimempi niiden suhteen, koska ne ovat muokanneet elämääni jo 4v. Ihailen sitä miten kerrot tilastasi ilman kaunistelua, ja haluaisin itsekin aloittaa mt-aiheisen sosiaalisen median sivun. Jatka vaan blogia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *