Tätä on syömishäiriö

Jaa tämä kirjoitus:

Sana syömishäiriö. Sana, jonka jokainen on kuullut. Sana josta suurimmalla osalle tulee mieleen anoreksia. Liian usein unohdetaan, että paino on vain yksi oire. Syömishäiriö ei vaadi painon putoamista, se on vain näkyvin oire ja siksi jää helpoiten ihmisten mieleen määrittelemään syömishäiriötä.

Mä olin kaksi päivää syömättä. Tai söinhän mä, yhden lämminkuppi keiton päivässä. Tämän viikkoinen syömishäiriöminän syrjäytyksen sai aikaan esikoiseni. Ekaluokkalainen mainosten uhri. Koska on perjantai, sen täytyy olla pizza-perjantai.

Tasaisin välein, lähes joka viikko, syömishäiriöminä ottaa vallan. Mä yritän taistella sitä vastaan, mutta välillä se on liian vaikeaa. Liian raskasta taistella sitä vastaan. Silloin mä en syö. Teen kaikkeni ruuan välttelemiseksi.

Muhun iski valtava syyllisyys. Valtava henkinen taistelu. Kävin keskustelua päässäni, listasin hyviä ja huonoja puolia. Lopulta syyllinen äiti-minä voitti keskustelun. Miten voin antaa lapsille normaalin lapsuuden jos perjantaisin ei voida tilata pizzaa? Miten mä näytän normaalia esimerkkiä jos lapset ei näe mun syövän moneen päivään?

Kehon viestit

Syömishäiriöminä keksii hirveästi hyviä puolia syömättömyyteen ja paastoamiseen. Mä tunnen saavani heti lisää energiaa kun olen syömättä, mutta tiedän sen olevan illuusio. Lisääntynyt energia ja innostus tulee siitä, kun mä saan taas kontrolloida itseäni. Mä olen pirteämpi, enkä edes tunne nälkää, en ole tuntenut aikoihin.

Olen sivuuttanut kehoni viestit jo vuosia. Mun on vaikea tietää onko mulla nälkä tai paljonko normaalit ihmiset syö. Yhteiset ruokailut ahdistaa mua. Tänään appeni syntymäpäivä lounaalla mä yritin katsoa mallia muiden lautasilta. Lautaset olivat erilaiset kuin kotona, joten ruuan määrää oli vaikea hahmottaa. Yritin syödä ottamatta kontaktia muihin, koska vainoharhainen syömishäiriöminä kuvittelee kaikkien tuijottavan mun syömistä.

Söin lautasen tyhjäksi ja katsoin Topiasta mun vasemmalla puolella. Topias kuiskasi ottavansa vielä lisää, että munkin on ihan ok hakea lisää ruokaa. Kävelin hänen perässään ottamaan ruokaa ja varoin katsekontaktia, pelkäsin kaikkien ajattelevan, että siitä tuokin vaan ottaa lisää. Tuskin kukaan oikeasti niin ajatteli.

Kasasin toisen lautasellisen poronkäristystä ja perunamuusia lautaselleni. Pidin huolen siitä, että toinen annos oli pienempi kuin ensimmäinen.

Tätä on syömishäiriö

Tätä on syömishäiriö. Se ei ole pelkkää alhaista painoindeksiä, kuten liian moni vielä ajattelee. Syömishäiriö on vainoharhaa ja suunnittelua. Yhteisten ruokailujen ahdistusta. Lupauksia itselle, “jos syön tänään, huomenna en syö”. Se on muiden syömisen tarkkailua, mallin ottamista jotta voi esittää syövänsä normaalisti.

Mä en osaa syödä. Olen totaalisen hukassa miten niin sanotut normaalit ihmiset syö. Mä olen kateellinen jokaiselle, joka pystyy ottamaan toisen palan kakkua ilman, että pitää käydä keskustelu syömishäiriön kanssa ja pyytää lupaa. Oon kateellinen kaikille, jotka osaavat syödä ja kuunnella kehon viestejä.

Ei ole normaalia, että suurin osa ajatuksista koskee ruokaa ja syömistilanteita. Syömisen suhteen mulla on aina oltava suunnitelma, josta joustaminen on uskomattoman vaikeaa.

Mä haluan vielä oppia. Haluan oppia syömään niin ettei mun tarvitse käyttää suurinta osaa ajatuksista siihen. Haluan syödä kuin normaali ihminen. Haluan tietää mitä on normaali syöminen.

Seuraa instagramissa ja facebookissa.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.