Syömishäiriöyksikön päiväosasto jakso

Vietin syys-lokakuun vaihteessa kaksi viikkoa syömishäiriö yksikön päiväosastolla. Seinäjoella syömihäiriöyksikkö toimii maanantaista torstaihin. Sinne mennään aamulla 8:30 ja kotiin lähdetään klo 15. Mun hoitosuunnitelmassa oli kahden viikon arviointijakso. 

Ensimmäinen päivä alkoi punnituksella. Mä olin ihan paniikissa jo siitä. Hoitajan kanssa mentiin pieneen huoneeseen ja astuttiin puntarille. Onneksi lukemaa ei tarvinnut itse nähdä, hoitaja kysyi haluanko? Vastasin ei. Heti punnituksen jälkeen oli aamupala. Aamupalasta kerroinkin jo aikaisemmassa postauksessani aamupalarakkaus. Hoitaja seisoi vieressä ja kertoi paljonko mun kuuluu ruokaa ottaa. Voinappi piti tyhjentää ja voidella leivälle kokonaan. Muistan miten väärältä se ruuan määrä tuntui. Se oli vaikea saada syötyä. Samalla hoitajat yritti ylläpitää keskustelua. Mä en keskustellut. Mä en voinut.

Aamupalan jälkeen maanantain ohjelmaan kuului jooga. Ihana joogakoulu sanmayan Mia oli pitämässä sitä ja mulle tuli heti vähän turvallisempi olo, että tämän mä osaan. 

Tää kuva ei todellakaan ole päiväosastolta, vaan joogakoulu Sanmayasta. Y-talon jumppasalissa ei ihan päästy samaan tunnelmaan.

Ensimmäisenä päivänä ravitsemusterapeutin ryhmässä meidän piti miettiä mitä haasteita meillä on. Mun haasteet oli seuraavat:

-yksin syöminen ja oksentaminen

-annoskoot

-säännöllisyys

-nälkä/kylläisyys? 

Mentiin kierros läpi, jossa kaikki kertoivat omat haasteensa ja keskusteltiin niistä ryhmänä. Ei ollenkaan niin kiusallista, kuin ajattelin. Sain vertaistukea. Joku ymmärsi mitä mä käyn läpi. Seuraavaksi mietittiin tavoitteet:

-syön kotona edes jotain

-en oksenna perjantaina, kun olen yksin kotona. 

Torstain ryhmässä käytiin samanlainen kierros, että miten kukakin onnistui tavoitteissaan. Mä onnistuin, koska mua kannustettiin kotona. Mua muistutettiin, että nyt on syötävä. Koko kaksi viikkoa mä söin viisi ateriaa päivässä ja olin itsestäni ylpeä, ainoastaan ensimmäisenä maanantaina mä mokasin ja tappelin sääntöjä vastaan. Sen jälkeen mua vahdittiin kotona tarkemmin. Se avulla mä onnistuin. Kokonaiset kaksi viikkoa. 

Samaan aikaan, kun mun päiväosasto jakso alkoi, alkoi myös mun unettomuus. Työterveyslääkäri kirjoitti mulle ystävällisesti 3mg melatoniinia. Melatoniini kuulemma toimii joillakin, mutta mä en saanut siitä apua. Puhuin päiväosaston hoitajille siitä, etten saa nukuttua ja mä pelkään öitä. Pelkään sitä miten hitaasti aika kuluu yöllä valvoessa. Mulle järjestyi lääkäriaika. Kahden viikon päähän. Mä en usko, että hoitajat otti mua tosissaan. Mun masennukseen ja unettomuuteen ei puututtu. Ainoastaan syömiseen ja siitä aiheutuneeseen ahdistukseen keskityttiin. 

Kerran viikossa oli akupunktiohoitoa

Sana joka jäi parhaiten mieleen oli biologinen normaalipaino. Kun ihminen syö viisi kertaa päivässä, pääsee biologiseen normaalipainoonsa. Mä en uskonut sitä. Mä en usko sitä vieläkään. Mun ahdistus kasvoi valtavasti päiväosasto jakson aikana. Mielestäni kahden viikon jakso on liian lyhyt, ihminen ei voi oppia pois vanhasta ja omaksua uusia tapoja kahdessa viikossa. 

Ravitsemusterapeutin ryhmien lisäksi meillä oli ahdistuksenhallinta ryhmä, jota piti psykologi. Kerran viikossa oli myös kädentaitoja. Mä en ole koskaan ollut askartelija ihminen, joten mä vihasin sitä. Fysioterapeutin ryhmässä meillä oli psykofyysistä fysioterapiaa, jossa keskityttiin oman kehon hahmottamiseen ja rentoutumiseen. 

Heijastinaskartelu

Mut yllätti se, miten mä reagoin ympäristössä jossa multa viedään kaikki kontrolli. Mä tunsin olevani päiväkodissa. Koin että mua vahdittiin kokoajan ja pakotettiin syömään. Mä käyttäydyin kuin teini. Tässä julkinen anteeksi pyyntö syömishäiriöyksikön hoitajille käytöksestäni. Osa hoitajista oli motivoituneita ja oikeasti keskusteli meidän potilaiden kanssa. Ikäni ja ylipainoni takia tunsin olevani eriarvoisessa asemassa. Eniten keskusteluapua löytyi alipainoisille potilaille ja välillä tunsin olevani siellä vain syömässä ja säilössä. Päivähoidossa. 

Kahden viikon jälkeen pääsin vihdoin lääkärille ja sain apua nukkumiseen. Olin kahden viikon ajan yöt pyörinyt sängyssä epätoivoisesti, joten oli uskomaton tunne kun sain vihdoin nukuttua. Lääkäri myös tauotti mun hoidon syömishäiriöyksikössä. Kerroin, että mä en jaksa tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä. Kerroin miten koko elämä tuntuu toivottomalta. Silloin sain lähetteen tehostettuun avohoitoon. Mä lopetin yrittämisen ja syömishäiriöyksikön sääntöjen noudattamisen. Mä pystyin siihen kaksi viikkoa ja sen jälkeen mä olin loppu. Mun mielipide kahden viikon hoidosta on, että se on liian lyhyt. Mä en nauttinyt päiväosastolla olemisesta, mutta sielä mulla oli turvallinen olo. Kuitenkin parhaan vertaistuen sain tupakkapaikalla.

Ota seurantaan instagramissa @idamoihei 

Milläisia kokemuksia sulla on päiväosastoista? 

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.