Positiivisia tavoitteita ja liikuntaa

Jaa tämä kirjoitus:

Tänään oli viikonlopun jälkeen ensimmäinen tDCS-hoito. Hoito toimii ryhmämuotoisena, eli me emme vain istu hiljaa myssyt päässä, vaan keskustellaan ja mennään suoraan asian ytimeen. Kaikki jakavat omia kokemuksiaan ja mä yritän välillä olla hiljaa ja puhumatta muiden päälle. Ryhmä on ahdistava, mutta osuu juuri oikeaan paikkaan.

Osastolla totesin, että ottaisin mielelläni pelkän sähkön, mutta kun sielä pitää vielä puhuakin. Nyt mä olen eri mieltä. Ryhmässä isoin asia on vertaistuki. Tajuan, etten ole yksin hullujen ajatuksieni kanssa.

Tavoitteita

Tänään me puhuttiin liikunnasta. Tietosuojan vuoksi en avaa enempää ryhmässä käytyjä keskusteluja. Puhun vain omia ajatuksiani ja täysin omasta näkökulmastani.

Meillä on viikkokortti, johon pitäisi täyttää viikon aikana tehnyt aktiviteetit. Esimerkiksi, tänään kävin lenkillä ja se toi positiivisempaa oloa. Mä asentin viikolle tavoitteen, että saavun paikalle joka aamu. Mulle uutta on autoton elämä ja mä saavun paikalle bussilla, kävellen noin 2km joka. aamu jos haluan päästä perille. Yksi aamu takana, neljä edessä.

Tää on meillä koko perheen juttu

Toinen tavoite oli mennä laskettelemaan. Mä olen jo ennekin kirjoittanut siitä, miten rakas harrastus lumilautailu on ollut mulle koko mun elämän. Tänään mä uskalsin, tänään mä pystyin siihen.

Toki lasten rinteessä ja kokonaiset seitsemän laskua. Silti mut valtasi onnistumisen ilo. Pitkästä aikaa mä koin tekeväni jotain, joka tuntui mielekkäältä ja hyvältä. Viikkokorttiini piirrän ison plussan lumilautailun kohtaan.

Mielekästä liikuntaa

Liikunnan ilo on ollut mulle aina vieras käsite. Mun suhde liikuntaan on jokotai. Joko en tee mitään tai liikun. kokoajan, kun mahdollista ja lasken jokaisen kulutetun kalorin. Bussipysäkiltä kävellessäni kohti sairaalan ryhmätoimintoja, syömishäiriöminä hyökkäsi voimalla kimppuuni. Kellosta treeni päälle ja väliä oli vain sillä, montako kaloria matkan aikana kuluu. Nyt mä yritän tasapainotella sen kanssa. Huomenna yritän olla laittamatta kellosta ulkokävelyä päälle ja keskittyä siihen, että mä liikun paikasta paikkaan oikeasti omilla jaloillani.

Lumilautailu ei ole koskaan ollut mulle liikuntaa. Mä en ole ajatellut sitä niin. Se on ollut enemmän kuin harrastus. Siinä keskityttiin onnistumaan, ei siihen että sykkeet pysyvät korkealla.

Toimiva keho

Mä en ole vielä koskaan ollut näin iso kuin nyt. En ole vielä koskaan painanut näin paljon. Mä huomaan sen kehossani. Mun keho ei toimi niinkuin mä haluaisin. Lumilaudan kiinni laittaminen oli vaikeaa. Oli vaikea kumartua eteenpäin ja laittaa siteet kiinni.

Kävellessäkin mun sykkeet nousee tähtitieteellisiin lukemiin. Mun on aika alkaa tehdä jotain, että mun keho pysyisi paremmassa kunnossa. Ehdottomasti vaikeinta on löytää tasapaino. Liikkua sopivasti. Liikkua kuin terve ihminen liikkuisi. Kuitenkin tämä käsite on mulle niin vieras, etten mä usko sitä koskaan oppivani.

Mä yritänkin ottaa tavoitteeksi toimivan kehon. En laihempaa vartaloa.

Seuraa instagramissa ja facebookissa

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.