Mitä sulle kuuluu niinkuin oikeasti?

Jaa tämä kirjoitus:

Tämän kysymyksen esittää suurin osa ihmisistä. Viimeksi tänään lapsen psykologi kysyi, että mitä mulle kuuluu niinkuin oikeasti?

Mulla on vastaus valmiina; Vaihtelevaa, välillä on hyviä päiviä ja välillä on huonoja päiviä. Useimmat tyytyvät tähän vastaukseen ja nyökyttelevät ymmärtäväisesti. Osa kuitenkin haluaa päästä pintaa syvemmällä ja kysyy jatkokysymyksen: mitä se tarkoittaa? Millaisia ne huonot päivät ovat. Nämä kysymykset saa mut aina jäätymään hetkeksi.

Jatkokysymystenkin vastaukset ovat usein ympäripyöreitä. Välillä on helpompaa nousta aamulla sängystä ja välillä vaikeampaa. Avainsana on vaihteleva. Mulle kuuluu vaihtelevaa ja kiitos, mutta en jaksaisi vastata yhteenkään jatkokysymykseen.

Nyt ajattelin kuitenkin kertoa vastauksen siihen mitä mulle ihan oikeasti kuuluu.

Hyvät päivät

Mikä on hyvä päivä? Oikeasti hyvätkin päivät ovat melko huonoja. Kaikki riippuu siitä mihin vertaa. Hyvänä päivänä mä jaksan puhua. Hyvänä päivänä kaikki ei koko aikaa tunnu turhalta tai merkityksettömältä. Hyvänä päivänä saan aikaan jotain.

Hyvät ja huonot päivät olisi helppo jakaa sillä kuinka toimintakykyinen olen. Onko se kuitenkaan oikeasti hyvä päivä jos raivosiivoaa tunteja, että pääsee pakoon ahdistusta, joka ei anna lupaa pysähtyä? Ei varmaan. Tai riippuu onko määritelmänä henkinen hyvinvointi vai se paljonko saa aikaan.

Hyviä päiviä on vaikea kestää. Epävakaus tuo mukanaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kun huomaan jaksavani toimia, enkä ajattele pakotienä sitä että päättäisin olemassa oloni, ajattelen ettei mulla mikään ole koskaan ollutkaan. Olen parantunut. Olen elämäni kunnossa. Olen kuvitellut koko sairauden ja kusettanut yhteiskuntaa, vaikka olen täysin kunnossa.

Tämä ajatus ei tee elämästä yhtäkkiä täydellistä, vaan se tuo mukanaan omanlaisensa ahdistuksen. Ahdistuksen ja kriisin siitä mitä nyt teen, kun yhtäkkiä olenkin kunnossa. Nämä olotilat harvoin kestävät hetkeä pidempään ja pudotus takaisin alakulon ja masennuksen syövereihin on pitkä ja kopsahtaa kovaa.

Huono päivä

Tavallaan paluu siihen huonompaan oloon tuntuu turvalliselta. Mä olen luonut masennuksesta itselleni turvapaikan, jossa saan maata peiton alla piilossa, eikä mun tarvitse kestää elämää.

Huonoina päivinä sängystä nouseminen tuntuu mahdottomalta. Silti on pakko nousta ylös ja laittaa lapsi kouluun ja yrittää selvitä siitä puolesta tunnista kunnes saa palata takaisin sänkyyn, kun toinen hyppää pyörän päälle ja polkee kohti koulua.

Huonot päivät on niitä, kun kuulokkeet laitetaan vastamelu asetukselle ja leikitään ettei ole olemassa.

Tyhjyyden tunne on vahvasti läsnä etenkin huonoina päivinä. Millään ei ole merkitystä. Elämä tuntuu selviytymiseltä aamusta iltaan. Heräämisestä siihen, että pääsee takaisin nukkumaan. Oikein huonona päivänä on mahdotonta olla hereillä aamusta iltaan, vaan on pakko nukkua päiväunet.

Quote, jonka löysin vuosia sitten. Osasin silloin jo samaistua tähän täysin, mutta vasta nyt ymmärrän mitä se mulle oikeasti tarkoitti.

Mustaa ja valkoista

Oikeastaan tuntuu väärältä kirjoittaa hyvistä ja huonoista päivistä. Päivä saattaa vaihtua hyvästä huonoksi vuorokauden aikana monta kertaa.

Hyvinä hetkinä tuntuu, että mulla on tulevaisuus ja mä olen älykäs, pärjäävä ja pystyn ajatuksissani tekemään mitä vaan. Ostamaan mitä vaan. Kouluttautumaan miksi vain. Sieltä alas putoaminen sattuu. Silloin olen kaikkea päinvastaista. Olen tyhmä ja huono. Yksilö, joka ei pysty olemaan yhteiskunnan tuottava jäsen.

Kun kaikki on mustavalkoista, elämästä tekee itselleen uskomattoman vaikeaa. Mustavalkoisuus tuo mukanaan vaativuuden itseäni kohtaa. Joko vaadin itseltäni liikaa, että kelpaisin tai en vaadi mitään ja olen menettänyt kaiken toivon. Tämä on se asia, jota omahoitajani kanssa DKT-tyyliin työstetään. Se on kaukana helposta. Käytännössä yritän ohjelmoida aivoni uudelleen.

Itseni aivopesu ei onnistu tunnin keskustelulla joka toinen viikko vaan mun täytyy työstää näitä asioita omassa arjessani. Yrittää kokoajan analysoida omia ajatuksiani. Se ei onnistu joka päivä, eikä edes jokatoinen päivä vaan se. vie mielettömän paljon voimia. Ei ole helppoa olla sodassa omaa ajatusmaailmaa vastaan.

No mitä mulle sitten kuuluu?

Mulle kuuluu kaikkea edellä mainuttua ja lisäksi sataa muuta asiaa, jota en muistanut mainita. Mulle kuuluu niin paljon asioita, että tuohon kysymykseen vastaaminen on mahdotonta, ainakaan lyhyesti.

Tuntuu, että elän äärirajoilla. Elän äärimmäisessä pahassa olossa tai äärimmäisessä tarpeessa mennä eteenpäin. Jatkuvassa tarpeessa tehdä elämääni radikaaleja muutoksia. Muuttaa toiselle paikkakunnalla tai alkaa opiskelemaan täysin uutta alaa.

Positiivisin asia elämässäni tällähetkellä on pienellä annoksella aloitettu Conserta. Laitan kaiken toivoni tähän.

Sen olen kuitenkin oppinut, ettei muuttaminen tai uuden opiskelu muuta kokonaiskuvassa yhtään mitään. Silti olisin yhtä yksin oman pääni kanssa omassa kuplassani.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.