Kun 27-vuotiaana alkaa opetella uudelleen asioita, ei uuden oppiminen ole enää niin yksinkertaista. Edessäni on valtava työmaa. Hurjan paljon asioita, jotka mun on opeteltava alusta asti. Näiden asioiden opetteleminen vie mielettömän paljon energiaa. Paluu vanhaan ei ole enää vaihtoehto. Tähän pisteeseen jääminen ei ole vaihtoehto, vaan mun on ohjelmoitava aivoni uudelleen. Aivopestävä itseni ajattelemaan ja tuntemaan kuten suurin osa väestöstä on oppinut jo lapsena. Edessä on helvetillinen työmaa ja mä en ole varma pääsenkö koskaan maaliin asti.
Hyviä ja pahoja tunteita
Olen aina jakanut tunteet hyviin ja huonoihin. Negatiivisiin ja positiivisiin. Omahoitajani kertoi ettei ole huonoja tai hyviä tunteita. On vain tunteita. Tunteet eivät voi satuttaa meitä fyysisesti. Tunteet eivät tee kenellekään pahaa. Tunteet kuuluu tuntea. Niistä ei kuulu hankkiutua eroon.
Ihmisen vaatimustason itseään kohtaan ei kuulu olla sataa prosenttia. Kun vaatimustaso ja tuomitsevuus ovat molemmat korkealla ei tunteille jää tilaa. Tämä on ollut yksi niistä keinoista millä olen yrittänyt paeta tunteita. Olen tehnyt kaikkeni hankkiutuakseni eroon jokaisesta vähänkin epämiellyttävästä tunteesta. Kaikista niistä, jotka olen luokitellut negatiivisiin tunteisiin. Nyt olisi se hetki, että teen tilaa tunteille. Hetki, kun opin tunnistamaan tunteet ja tuntemaan ne.
Ensimmäinen ajatus oli pakokauhu. Pelkään tunteitani. En osaa tunnistaa niitä enkä käsitellä niitä. Tämä tulee olemaan uskomattoman vaikeaa. Olisipa aivojen uudelleen ohjelmoitiin parempia keinoja kuin itsestä lähtevä aivopesu.
Turvallinen viha
Viha on mulle turvallinen tunne. Siihen on helppo kääntää muut tunteet. Suru ja pettymys muuttuu vihaksi helposti. Vihan kanssa pärjääminen on helpompaa kuin surun. Mä olen vihainen ihminen. Mun viha ei purkaudu fyysisesti vaan se kääntyy helposti sisäänpäin.
Olen kuullut useilta ihmisiltä, että olen jollain tavalla pelottava ihminen ennen kuin mut oppii tuntemaan. Ennen ihmettelin tätä. Olin aidon oikeasti ihmeissäni, että miten mua voi pitää pelottavana ihmisenä. Enää en ihmettele yhtään. Mä olen suurimman osan ajasta vihainen ihminen. Osan ajasta en osaa edes määrittää miksi olen vihainen. Mä vaan olen vihainen ja pelottava ihminen ennen kuin mua pääsee tarpeeksi lähelle.
Mun pitäisi oppia tunnistamaan suru, pettymys, häpeä ja muut tunteet, jotka käännän vihaksi. Kuitenkin se on äärimmäisen vaikeaa. Mä en tiedä miltä nuo tunteet tuntuvat. Mä en halua olla enää jatkuvasti vihainen.
Kotitehtäviä
Sain täytettäväkseni viikkokortin. Korttiin täytetään tunteita ja merkitään niiden voimakkuus asteikolla 0-5. Lupasin yrittää täyttää kortin nätisti. Omahoitaja vastasi, että ihan vaan täytät sen niin se riittää. Tästäkään ei tarvitse tehdä suorittamista.
Tämän päivän viikkokortin lokerot on vielä täyttämättä. Tuntuu vaikealta alkaa pohtimaan ja laittaa ahdistus asteikolle. Vaikeaa on myös erottaa tunteet toisistaan. Erottaa toisistaan murheellisuus ja tyhjyyden tunteet. Jotenkin tästäkin on selvittävä. Sekin pitäisi osata hyväksyä, että aina ei jaksa. Joskus on niin loppu, että viikkokortin täyttäminen on mahdotonta. Ehkä tyhjätkin lokerot kertoisivat oman tarinansa. Aina ei ole pakko suorittaa. Aina ei ole pakko jaksaa.
Seuraa instagramissa
Pohdit hyvin sitä, millaista on kohdata tunteet kun niitä ei ole aiemmin kohdannut. Tie ei ole helppo, mutta olet ottanut ensimmäisen askeleen. Tunteet ovat aluksi pelottavia ja niitä voi löytyä monen monta kerrosta. Olen itse sitä mieltä, että oman itsensä löytäminen ja se, että oppii rakastamaan itseään kokonaisena, on hienointa mitä voi saavuttaa. Täältä tuli nyt sulle pläjäys hyvin pehmeitä ja syviä tunteita 😅 Mulla se on edennyt vuosien aikana tämmöiseen hempeilyyn. Tsemppiä sinulle 😊
Mistä löytäis ”entisen itsensä”, jotenkin kadotin kaiken 1989, uusi elämä, työ,rakkaus, raskaus,kaiken piti olla kohdallaan. Ja kuin salaman iskusta ,kaikki alkoi mennä pois paikoiltaan. Tuli kaikensortin vastoin käymiset, energiankulutus äärilleen, loppuunpalaminen, synnytyksen jälk.masennus,paniikkikohta, menetykset,syvä masennustila, väsymys,kuoleman pelko, sairaudet,ym. Tunteet katosi, enkä tiedä,miten niitä palauttais. Kaikki tuntuu yhdentekevältä, mikään ei kiinnosta, korona tehnyt erakoksi, en ole yli vuoteen uskaltanut edes ulos, kuin pakko tilanteessa. Sillonkin mieluiten saattajan kanssa, taudit senkun lisääntyvät, ja apua hakiessa juuri minun tapauksessani ,aina Ei käy, evätty, hylätty,eli minkään yrittäminenkin aivan 0;lla tasolla.