Mielenterveysviikko #mistätietää

Viimeviikolla vietettiin mielenterveysviikkoa. Sen teemana oli #mistätietää? Mä aloin pohtia asiaa ja instagramissani, sitä miten mä olen tajunnut olevani masentunut.

Jälkeenpäin ajateltuna kaikki on niin selvää. Mä oon ollut masentunut jo kauan, mutta en ole myöntänyt sitä itselleni. Oon puskenut läpi, vaikka jokainen asia on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Vuosien varrella oon havahtunut tunteeseen, ettei mikään tunnu enää miltään. Olen pysähtynyt siihen hetkeksi, mutta kuitannut sen sillä, että tälläistä aikuisen ihmisen elämän kuuluukin olla, suorittamista ja selviämistä. Kun olin saanut lähetteen syömishäiriö yksikköön, sain postissa BDI masennustestin. Tein testin ja sain pisteitä yli vaikean masennuksen rajan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että testi valehtelee. Eihän se voi pitää paikkaansa, en minä ole masentunut.

Kerroin testistä työterveys psykologille, jonka luona olin käynyt puhumassa syömishäiriöön liittyvistä asioista muutaman kerran. Sanoin testituloksesta ohimennen kun olin jo toinen käsi ovenkahvalla. Sanoin ettei testi voi pitää paikkaansa. Onneksi psykologi pysäytti mut ja sanoi, että kyllä se paikkansa pitää ja varasi ajan työterveyslääkärille. Vuorokausi myöhemmin olin sairaslomalla masennuslääkkeiden kanssa. Olin tavannut saman työterveyslääkärin viikkoa aikaisemmin. Tällä kerralla hän totesi, että olet kyllä hyvin osannut peittää sun masennuksen. Niin mä olinkin. Olin peittänyt sen myös itseltäni. En uskaltanut myöntää sitä.

Seuraavana päivänä aloitin syömään citalopramia. Ensin 10mg päivässä. Lopulta 40mg päivässä, ennenkuin lääke lopetettiin pikkuhiljaa ja vaihdettiin toiseen. Ehdin syötä sitä yli neljä viikkoa ja missään vaiheessa en huomannut mitään vaikutusta. Tällähetkellä mulla menee venlafaxin 225mg vuorokaudessa. Silläkään en ole vielä huomannut vaikutusta, mutta yritän pysyä optimistisena lääkityksen suhteen.

Mä en ajatellut, että mun ajattelu olisi jotenkin epänormaalia. Mä luulin, että kaikki ajattelee näin. Silti mä havahduin siihen, etten muista koska olisin viimeksi nauranut. Koska mulla olisi ollut viimeksi hauskaa. Sellaisina hetkinä mulla tulee ikävä mun siskoa, joka asuu Rovaniemellä. Ei siis nähdä kovin usein, mutta hänen kanssaan me nauretaan aina. Me nauretaan mitä typerimmille jutuille niin, että vatsaan sattuu ja naurusta ei tule loppua. Mulla on ikävä sitä tunnetta. Muiden kanssa se ei ole samanlaista.

Joten mun vastaus kysymykseen ”mistä tietää?” Sä et voi tietää. Et ainakaan toisesta. Oireet on vaikea tunnustaa itselleen ja vielä vaikeampaa on tunnustaa ne muille. Älä syytä itseäsi siitä, ettet ole huomannut läheisen pahaa oloa. Ei hän välttämättä ole huomannut sitä itsekään.

Jaa tämä kirjoitus:

2 kommenttia artikkeliin “Mielenterveysviikko #mistätietää

  1. Kirjotat niin tutuista asioista. Mä söin varmaan lähemmäs 10 vuotta venlafaxiinia 300mg päivässä. En mäkään mitään ihmevaikutusta huomannut, mutta pystyin kuitenkin toimimaan, että kaiketi se sitten teki sen mitä pitikin. Masennus on matkakumppani, jota ei halunnut eikä varsinkaan pyytänyt liittymään seuraan. Se vie positiiviset tunteet, mutta jättää ne muut kyllä, moninkertaisina. Ja aina pitää vähän kuulostella missä sen kanssa nyt mennään. Mutta senkin kanssa voi elää ja siitä voi selvitä. Voidaan jutella näistä joskus enemmän, jos sä haluat. Haluaisin sanoa sulle niin paljon, mutta en tiedä miten sen osaisin tehdä oikein. Vaikka me ei olla varsinaisesti tunnettu mitenkään erityisen kauan niin voin sanoa, että sä oot yksi mukavimmista ihmisistä, joita mä tiedän. Toivoisin niin, että voisit olla sellainen myös itsellesi ❤

    1. Venlafaxinia syön minäkin. Tällähetkellä 225mg päivässä. Voi miten ihanasti sanottu ❤️ Ihana sinä❤️ Saat kyllä hyvin sanoitettua just sen miltä masennus tuntuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.