Masennus ei mene ohi itsestään

Jaa tämä kirjoitus:

Jäädessäni ensimmäiselle kuukauden mittaiselle sairaslomalle ajattelin, että nyt lepään kotona kuukauden ja sen jälkeen kaikki on kuin ennenkin. Ajattelin, että tämä menee itsestään ohi, kun vain annan itseni pysähtyä. Tästä on kulunut nyt pian puoli vuotta. Olen oppinut, että masennus ei ole jotain, mikä menee itsestään ohi.

Omat ajatukset masennuksen hoidossa

Olen oppinut, että en nouse pohjalta itsestään. Mun on pakko tehdä töitä se eteen ja työtä on niin paljon, ettei mulla ole oikeita välineitä päästä ylös itse. tDCS-hoidon myssyryhmässä puhuttiin paljon siitä, miten omat ajatukset vaikuttavat masennukseen. Kaunis ajatus on, että ajattelemalla positiivisesti voi parantua. Se on yksi askel, mutta pelkästään positiiviseen ajatteluun tarvitaan hirveästi työtä. Kun kaikki on mustaa, ei positiivisia puolia voi nähdä.

Jäin sairaslomalle syyskuun alussa täysin suunnittelematta. Työterveyslääkäri teki lähetteen psykiatrille, jolle mun oli tarkoitus mennä juttelemaan lääkityksestä ennen iltavuoron alkua. Se oli vaikea aamu. Mua pelotti psykiatrin käynti. Pelkäsin, ettei mua oteta tosissaan. Pelkäsin töihin menoa, mutta ajattelin että mun on pakko mennä. Sairasloma ei tuntunut edes vaihtoehdolta. Huijarisyndrooma iski päälle voimakkaana. En mä ole kipeä, joten olen täysin työkykyinen.

Istuin vajaan tunnin psykiatrin huoneessa ja käytiin läpi mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Psykiatri sanoi, että eihän tämä ole mikään uusi asia. Diagnoosiksi tuli toistuvan masennuksen keskivaikea masennuskausi. Ensimmäistä kertaa sain puhua kaikesta siitä, minkä olen kuvitellut olevan normaalia. Luulin, että se ettei mikään tunnu miltään on ihan normaalia aikuiselle ihmiselle, joka on saanut elämänsä rakennettua valmiiksi. Kun ei ole enää mitään mitä odottaa, mikään ei tunnu miltään.

Lopulta uuvuttavan tunnin keskustelun jälkeen sanoin psykiatrille, etten tiedä miten kykenen menemään tänään töihin. Psykiatri vastasi, että laitetaanko sairaslomaa näin alkuun kuukausi vai kaksi.

Pysähdys

Kaikki ei ole mennyt itsestään ohi. Mä olen ollut nyt ikäänkuin pausella syyskuusta asti. Tuntuu ettei aikaa ole kulunut juuri ollenkaan, vaikka missä tahansa muussa tilanteessa puoli vuotta on pitkä aika. Mä en ole koskaan elämässäni pysähtynyt. Olen puskenut väkisin eteenpäin olosta ja jaksamisesta huolimatta. Pystyin pysähtymään vasta, kun ammattilainen sanoi mun olevan masentunut.

Kaikki tapahtui niin yllättäen, vaikka jälkeenpäin ajateltuna tämä on ollut odotettavissa. Mun olisi pitänyt tajuta pysähtyä jo paljon aiemmin. Ehkä mä en olisi koskaan päätynyt näin pohjalle, jos olisin osannut ottaa oman oloni tosissaan jo aikaisemmin.

Miten päästä eteenpäin?

Miten mä pääsen eteenpäin, nyt kun olen totaalisen jumissa? Omilla ajatuksilla ja omalla toiminnalla on hurja merkitys paranemiseen. Ensin vaan täytyy päästä liikkeelle ja päästä pahimman yli. Mä odottelen edelleen mulle toimivan lääkityksen löytymistä. Sertralinia olen syönyt nyt yli kuukauden huomaamatta mitään vaikutusta.

Että positiivisella ajattelulla ja omalla toiminnalla olisi merkitystä, mun täytyy ensin päästä ylös pohjalta. Välillä se tuntuu totaalisen mahdottomalta. Mä olen oppinut keskittymään tähän hetkeen. Mun aivokapasiteetti ei yksinkertaisesti enää riitä suunnittelemaan jatkuvasti seuraavaa toimintaa ja elämää eteenpäin.

Mä tunnen edelleen sairastumisestani jatkuvaa syyllisyyttä. Tiedän jollain tasolla sen olevan täysin turhaa. Enhän mä tätä itse valinnut. Silti tunnen olevani huono ihminen, kun en yksinkertaisesti selviä päivästä nukkumatta päiväunia. Eilen hoitajan kanssa keskustellessa tuli puheeksi, että jos en pääse syyllisyydestä, en mä pääse eteenpäin. En parane ennen kuin pystyn hyväksymään oman sairauteni osana elämääni.

Seuraa instagramissa ja facebookissa.

Jaa tämä kirjoitus:

4 kommenttia artikkeliin “Masennus ei mene ohi itsestään

  1. Ihan samoja ajatuksia itsellä. Ja sopivan lääkityksen löytyminen on edelleen työn alla. Oliko sulle apua tdcs-hoidosta? Toivon sulle kaikkea hyvää❤

    1. Tdcs-hoidosta oli apua sen verran että koen itseni vähän tasapainoisemmaksi 🙂
      Kiitos ja samoin sinulle ❤️

  2. Syyllisyydestä eroon pääseminen,niinpä,saispa sen napsautettua napista pois.Hyväksyis vaan….se on varmaan omalla kohdalla ihan kaikkiin ongelmiin se pahin kompastuskivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.