Maailman mielenterveyspäivä 10.10.

Joka vuosi 10.10. vietetään maailman mielenterveyspäivää. Tavoitteena on vähentää ennakkoluuloja ja leimaa, joka liittyy mielenterveyden häiriöihin edelleen myös vuonna 2021.

Tänä vuonna päivän teema on erityisesti nuorten mielenterveydessä. Meneillään oleva pandemia on nostanut hurjasti mielenterveyspalveluiden tarvetta. Monet mielenterveyden häiriöt alkavat tulla esiin nuoruudessa. THL kertoo meille, että 20-25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Prosentti on hurjan suuri ja sen mukaan jokaisesta 20 nuoren koululuokasta ainakin neljä nuorta kärsisi jostain mielenterveyden häiriöstä.

Mielenterveys ei näy päällepäin

Mielenterveyttä ei voi arvioida päällepäin. Se, joka on aina iloinen ja reipas saattaakin kärsiä vaikeasta masennuksesta. Se, jolla on syömishäiriö ei välttämättä ole alipainoinen ja vältä syömistä koulun ruokalassa. Mielenterveyden häiriöt pyritään usein peittämään niin kauan kunnes seinä tulee vastaan.

Sairastuttani vaikeaan masennukseen kuulin useilta tutuilta, että sähän olet niin iloinen. Harva huomasi mitään ennekuin jäin sairaslomalle ja itse aloin puhua asiasta avoimesti. Suurin syy siihen, että aloin puhumaan mielenterveydestä ja omasta sairastumisestani julkisesti oli se, etten suostunut alistumaan stigmaan. Tuntui väärältä peitellä sitä mitä käyn läpi, kun niin moni muukin kärsii hiljaisesti. Halusin antaa kasvot mielenterveydelle. Kasvot, jotka näyttävät ihan samalta kuin muidenkin. Kasvot, jotka hymyilevät ja nauravat, vaikka samalla sattuu. Kieltäydyin salailemasta ja se on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Vaikka en enää monenkaan kategorian mukaan kuulu nuoriin, olen elänyt mielenterveysongelmia kanssa jo kauan. Olen peitellyt niitä nuoruudesta asti suostumatta ottamaan apua vastaan. Avun saamiseksi olisi pitänyt tunnustaa itselleen ja muille, ettei minulla ole kaikki hyvin ja se tuntui ylitsepääsemättömältä esteeltä. Osa varmasti tiesi ja arvasi, mutta viisitoista vuotta sitten mielenterveysongelmista puhuttiin vielä nykyistäkin vähemmän.

Yläasteen terveystiedon tunneilla masennus oli jatkuvaa surua ja syömishäiriö vaarallista alipainoa. Näiden määritelmien takia en koskaan kokenut olevani tarpeeksi sairas hakemaan apua tai kertomaan kenellekään, niitä läheisimpiä ystäviä lukuun ottamatta. Julkinen kiitos teille, kun olette olemassa.

Miksi sairastaa piilossa?

Terveyskirjaston mukaan joka vuosi 1,5% suomalaisista sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön ja ainakin joka kymmenes suomalainen kokee elämänsä aikana ainakin yhden vaikean masennusjakson. Miksi näin yleinen ongelma pitäisi pitää salassa?

Itselleni vaikein askel oli myöntää masennus itselleni. Syömishäiriön kanssa olin kamppaillut jo yli vuosikymmenen, mutta masennus oli vaikea myöntää. Kun lopulta tein BDI-testin, jonka pistemäärä oli yli vaikeiden masennusoireiden en päässyt enää pakoon oireitani. Kun kerroin sairaudestani huomasin erikoisen ilmiön. Yllättävän moni vastasi, että on itsekin kärsinyt samoista oireista jossain vaiheessa elämäänsä. Sain vertaistukea tahoilta, joiden mielenterveyden järkkymistä en olisi koskaan arvannut. Yllättävän moni meistä on sairastanut psyykkisesti kenenkään tietämättä.

Huijarisyndrooma

Ei ole olemassa testiä tai verikoetta mielenterveyden häiriöiden selvittämiseksi. Ulkoisen olemuksen perusteella ei voi tietää kuka sairastaa ja kuinka vakavasti. Apua ei voi saada jos ei ole rehellinen hoitavalle taholle. Alussa omasta olosta kertominen tuntui vaikealta. Omia oireita oli vaikea sanoittaa ja jatkokysymyksiin vastaaminen oli hankalaa.

Vaikeinta oli vastata kysymyksiin itsetuhoisuudesta. Itsetuhoiset ajatukset pidin pitkään vain omana tietonani, vaikka lääkäri niistä joka kerta kysyin. Kun ensimmäisen kerran uskalsin olla rehellinen, asetti lääkäri minut ajokieltoon ja muutaman päivän kuluttua olin akuuttipsykiatrian osastolla ensimmäistä kertaa elämässäni.

Odotin avun hakemista liian kauan. Peitin oireeni enkä suostunut tunnustamaan niitä edes itselleni. Syömishäiriöön avun hakeminen ylipainoisena tuntui vaikealta. Olin varma ettei kukaan ota oireitani tosissaan. Onneksi toisin kävi ja työterveyslääkärini otti oireeni vakavasti.

Edelleen jo yli vuoden sairastaneena hyviä päiviä on vaikea kestää. Tulee olo, että olen huijannut kaikkia, kun olo ei olekaan kokoajan täydellisen elämän iloton tai toimintakyky on hetken parempi. Teen töitä sen kanssa, että opin hyväksymään toipumisen vuoristoradan. Välillä mennään eteenpäin ja välillä tuntuu siltä, että putoaa kyydistä.

Olenko tarpeeksi sairas ottamaan apua vastaan?

Tätä kysymystä pohtiessa on kulunut paljon aikaa. Koska olen tarpeeksi sairas, että ansaitsen apua? Mitä jos vien paikan joltain, joka tarvitsee apua enemmän? Jos joudut pohtimaan tätä kysymystä, olet jo tarpeeksi sairas. Ansaitset apua, eikä sinun tarvitse odottaa että tulet sairaammaksi.

Lisäämällä tietoutta mielenterveydestä ja mielenterveyden häiriöistä madallamme kynnystä hakea apua. Jokainen voi sairastua ja moni sairastaa jo uskaltamatta hakea apua tai sanoa sitä ääneen.

Miten voimme normalisoida avun hakemista?

Aloitetaan vaikka sillä, että kysytään mitä sulle kuuluu?

Jaa tämä kirjoitus:

2 kommenttia artikkeliin “Maailman mielenterveyspäivä 10.10.

  1. Tällä hetkellä kuuluu jo vähän parempaa. Kesti reilu vuosi päästä tähän.
    Maiseman vaihdos ja vanhasta pois pääseminen on ollut enemmän kuin hyvä asia.

    Pohdin aikanaan itsekin näitä ihan samoja asioita. Ja ystävät minut aikanaan lääkärin vastaanotolle ”pakottikin”. Onneksi.

    Juurikin tuo tunne, että olenkohan tarpeeksi sairas ansaitaakseni apua sillä joku muu on varmasti sairaampi kuin minä on ihan hirveä tunne. Samalla tuntuu, että ei pärjää enää päivääkään jos pitää mennä takaisin töihin, mutta samalla on olo, että olisi vain pakko pärjätä.

    Kaikkea hyvää ja jaksamista siun arkeen ja yritä päästä kiinni ja sallia ne hyvät päivät.
    Koska niitä pa**oja päiviä tulee ihan varmasti.
    Mutta koita nauttia. Koita miettiä, että se on jo pieni askel eteenpäin ja se on sallittua.<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.