Niin monet tutkimukset osoittavat, että liikunnasta on masennukseen oikeasti hyötyä. Olen suunnitellut lenkille lähtöä joulupäivästä asti. Tänään vihdoin sain toteutettua suunnitelmani. Toki kaikki ei mennyt ihan kuten kuvittelin. Mä en ole harrastanut liikuntaa kunnolla elokuun jälkeen ja silloinkin vähäisesti.
Vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan, koska kaikki tai ei mitään. Joko juostaan tai ei liikuta ollenkaan. Juoksin kotipihasta ehkä 300 metriä, kunnes tajusin ettei tästä tule mitään. En mä jaksa. Pohkeet olivat heti maitohapoilla ja mun oli pakko pysähtyä. Mä en koskaan pysähdy lenkillä, mutta nyt mun oli pakko. En vaan saanut jalkoja enää liikkumaan.
Juoksemisen jälkeen mä jatkoin kävellen. Mulla oli suunnitelma mennä noin neljän kilometrin lenkki, jota olen kiertänyt ennenkin, juosten ja kävellen.
Hengenvaarallisesti lihava
Jalkoja oli vaikea liikuttaa. Pohkeet huusivat hoosiannaa ja kävelykin sattui. Tuli mieleen sarja hengenvaarallisesti lihava. Siinä sairaalloisen ylipainoiset ihmiset usein kävelevät sadan metrin lenkkejä ja se näyttää enemmän kuin vaivalloiselta. Mietin, että tähän on tultu. Mä olen kuin ihmiset siinä sarjassa. Ylipainoinen, joka ei jaksa edes kävellä.
Jatkoin kuitenkin matkaa. Menin metsän läpi pururadalle, jossa ei ollut vielä latuja. Jatkoin matkaa siellä ja oikaisin metsän läpi takasin tielle, olin jo melkein kotona. Metsässä mä kaaduin ja upotin nilkkani johonkin koloon ja sen jälkeen kotimatka oli erittäin tuskallista. Mua melkein nauratti. Tunsin oloni enemmän kuin säälittäväksi. Tälläisenkö liikunnan pitäisi auttaa mun masennukseen?
Miten liikunta auttaa masennukseen?
Tuoreen liikunnan Käypä hoito -suosituksen mukaan liikunta ilmeisesti vähentää depression oireita kohtuullisesti, eli olisi yhtä vaikuttavaa kuin kognitiivinen terapia ja lääkehoito. Näyttö perustuu liikunnan vaikutusta masennuksessa käsittelevään Cochrane-katsaukseen vuodelta 2013.
Fysiologiset mekanismit ovat osittain vielä epäselviä. Liikunnan harrastaminen kiihdyttää kuitenkin tutkimusten mukaan hermovälittäjäaineiden (esim. serotoniini, dopamiini) vapautumista keskushermostossa ja edistää uusien hermosolujen ja yhteyksien muodostumista. Eli liikunta vaikuttaa elimistössä samoihin mekanismeihin, joihin pyritään myös masennuslääkkeillä. Erona on, että liikunnan sivuvaikutukset ovat ainoastaan positiivisia
mieli.fi
Nilkka on sitä mieltä, että liikunnalla on myös negatiivisia sivuvaikutuksia. Mä aion silti jatkaa. Tämän päivän säälittävä lenkki 1,29 km. Toisin sanoen, mä olen itseeni pettynyt. Lenkki ei lisännyt mun hyvinvointia, vaan sai aikaan tunteen omasta säälittävyydestä. Silti mä aion ottaa huomenna uusiksi. Kävellen, mä en juokse enää metriäkään.
Ihmelääke
Mä en usko liikunnan olevan mikään ihmelääke masennukseen. Osastolla eräs vieraileva lääkäri antoi mulle ohjeeksi käydä kaksi puolen tunnin lenkkiä päivässä.
Syömishäiriöminä otti siitä heti kierroksia. Mun päässä kannustus liikuntaan oli kuin lause ”juokse läski, juokse”. Mä kerroin omahoitajalleni miten suuren ahdistuksen se sai aikaan, enkä omahoitajani siunauksella käynyt yhdelläkään lenkillä.
Mä haluaisin löytää tasapainon. Liikkua liikunnan iloista, enkä pakosta. Liikkua sen takia että nautin siitä, enkä siksi että kuluttaisin mahdollisimman paljon kaloreita. Mä en tiedä miten se on mahdollista, mutta siihen mä tähtään. Hitaasti, mutta suunta taitaa olla oikea.
Seuraa instagramissa ja facebookissa.
Hei Ida!
Löysin blogisi kolme viikkoa takaperin. Olin aiemmin jo etsiskellyt blogia syömishäiriöstä ja siitä toipumista.
Päätin hakea viime kesän lopulla apua epätyypillisten syömishäiriöön, joka bulimiasta on muuttunut viime vuosina enemmän bed-tyyppisen oirehdintaan.
Löysinkin blogisi ja luettuani postauksiasi, tunnistin hyvin monesta kohdasta itseni.
Se mitä tässä nyt haluan sanoa on: Kiitos Ida❤️
Kiitos siitä, että jaat tarinaasi ja tuntemuksiasi rehellisesti. Ne ovat henkilökohtaisesti auttaneet ymmärtämään itseäni enemmän sekä tuoneet omalle toipumismatkalleni tunnetta, etten ole yksin tämän asian kanssa. Ja ennenkaikkea ymmärrystä, että tämä toipuminen ei ole mikään pikamatka, jonka voi suorittaa aikataulun kanssa.
Olen samaan aikaan myös hyvin pahoillani, että joudut painimaan tämän asian kanssa.
Tahdon toivottaa sinulle kaikkea hyvää toipumismatkallesi❤️
Voi kiitos sulle ja ihana kun luet ?
Itse olen matkani varrella taistelussa masennusta vastaan saanut paljon apua liikunnasta, mutta myös vastoinkäymisiä. Kaiken aa ja oo liikunnan alottamisessa, kuten muissakin elämän muutoksissa, on yrittää muistaa olla hellä itselle. Sallia, ettei aina vaan ole hyvä päivä eikä tartte joka päivä tehdä ja saavuttaa jotain.
Olin nyt itse muutaman kuukauden masennuksen ja työttömyyden vuoksi toipilaana enkä tehnyt en yhtään mitään. Uuden vuoden myötä aloin jo hieman toipua psyykkisesti, joten päätin et nythän sitä taas jaksaa reenata! Vaan eipä mitään, saadut lisäkilot ja sohvalla makaamisen myötä peruskunto oli niin totaalisen romahtanut, että suorastaan hävetti. Hetken tilannetta paheksuttuani päätin että, lähetään sit hitaasti liikkeelle. Päätin aloittaa kävelylenkit (juokseminen ei muutenkaan sovi polvilleni) ja tähtään tiettyyn askelmäärään päivässä. Jos saan sen täyteen, mahtavaa! Jos en niin katson joskos huomenna sitten taas.. päivä kerrallaan ja pikku hiljaa se kunto sieltä taas nousee, ja sitä myötä kun tekemisestä tulee helpompaa niin se liikunnan ilokin löytyy ja tulee se kuuluisa hyvä olo reenin jälkeen.
Ei siis ole häpeä eikä mikään vaan aloittaa kevyistä kävelylenkeistä, itsekin henkilö, joka oli vielä viime kesänä erittäin hyvässä kunnossa, jouduin nöyrtymään ja aloittamaan ihan simppelisti vain kävelystä. Ei sen kummempaa. Toivon et jos jotain voisin antaa tällä kirjoituksellani, niin sen, että uskallat ja osaat olla itsellesi armollinen ja koittaa uskoa, että kyllä se sieltä tulee. Ajan kanssa. Uusien elämäntapojen sanotaan vievän ainakin 21 päivää, 3 viikkoa. Ei siis mikään pikasprintti kyseessä, vaikka ymmärrän mentaliteetin et kaikki tai ei mitään. Mutta joskus täytyy vaan aloittaa hitaammin, ettei sitten satu mitään. Mikään ei vie intoa liikkumiseen kuin aina kipeät lihakset ja kipeät paikat. Kannustan siis sua (kuin myös itseäni) pitämään kiinni päätöksestä lähteä liikkumaan ja toivon, että tää uusi vuosi toisi tullessaan enemmän parempia kuin huonoja päiviä.
Ihana kun osaat olla itsellesi armollinen ❤️ Itselläni on siinä vielä paljon opittavaa.
Voimia lenkkeihin sinulle! <3
Tiedän tunteen kun "pitäisi" mennä ja sitten kun pakko mennä niin se tuntuu olympiatason suoritukselta. Se on hirveää ja kivuliasta.
Siksipä olenkin itse jättänyt pakosta tehtävät lenkin suosiolla sivuun koska niistä ei tule kuin paha mieli ja lenkkeilen ainoastaan ystävän kanssa koirien kera hitaita metsälenkkejä kun siltä tuntuu.
On tehtävä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu niin se tuntuu myös hyvältä kehossa ja pääkopassa! 🙂 Älä pakota itseäsi, ole itsellesi armollinen!
Kuuntelin joskus Auta Anttia ja siinä olikin hyvin sanottu, että aloita vaikka siitä, että käyt postilaatikolla tai kävelet lähikauppaan. Tai käy lähimmällä bussipysäkillä kääntyen.
Aloittamalla niin varovasti, ettei tunnu missään on mukavampaa lisätä tavoitetta kun se, että heittää 5km lenkin kuolemankielissä eikä enää koskaan tahdo lenkkeillä! 🙂
Tseppiä Ida!! <3
On ihanaa lukea sinun blogia!
Sinun ja sinun blogisi takia minäkin uskalsin tulla "julkisuuteen" ja antaa omalle blogilleni kasvot joka oli aiemmin anonyymina kirjoitettu!
olet ihana!