Kotiutus

Tänään kävelin (tällä erää) viimeisen kerran ulos osaston T8 ovesta. Osastojakso oli ensimmäiseni ja toivottavasti myös viimeinen. Olin osastolla yhteensä tasan kuusi viikkoa. Viimeisen viikon melkein kokonaan kotiharjoittelussa.

Alunperin kun pääsin osastolle mun tilanne oli se, ettei mua uskallettu jättää yksin kotiin, enkä olisi uskaltanut yksin jäädäkään. Itsetuhoiset ajatukset olivat hyvin voimakkaat ja olin varma, että kaikkien elämä oli helpompaa ilman mua. Eivät ajatukset vieläkään kovin valoisat ole, mutta ainakaan en halua kuolla ihan koko aikaa. Multa vietiin ajo-oikeus, en ole saanut ajaa autolla yli kuuteen viikkoon. Tänään sain sen takaisin. Osastosta mulle jäi positiivinen olo. Mua kuunneltiin, autettiin ja oltiin läsnä kun mä sitä tarvitsin. Osasto oli mulle turvapaikka. Mulla oli siellä turvallinen ja hyvä olla itseni kanssa. Mä sain hyvää hoitoa. Kaikki oli juuri, mitä mä sillä hetkellä tarvitsin. Eli tässä julkinen kiitos Seinäjoen keskussairaalan osastolle T8. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Ainoa, mitä tällähetkellä kaipaan on osaston aamupala

Kun tänään soitin osaston ovikelloa ja kävelin sisään huomasin, että osastolle oli tullut joulu. Pöydissä oli punaiset pöytäliinat ja seinillä joulukoristeita. Silloin mä olin onnellinen mun kotiutumisesta, että mun joulu tulee olemaan kotona eikä osastolla. Mä pelkäsin, että mulle tulisi haikea olo, että haluaisin jäädä osastolle. Kuitenkin mä lähdin mielelläni kotiin. Pidettiin vielä viimeinen tupakkaryhmä ja sitten mä olin valmis sulkemaan oven viimeisen kerran.

Lääkäri otti mut vastaan tasan kello 13. Kirjoitti kasan reseptejä ja lähetteen MYSSY- ryhmään, johon palaan myöhemmin kun tammikuussa tiedän asiasta itsekin enemmän. Eli nyt olen virallisesti avohoidossa. Ensimmäinen käynti tehostettuun avohoitoon on jo sovittu keskiviikoksi. ADHD diagnoosin lääkäri jätti neurologian tehtäväksi, eli odottelen nyt kiltisti aikaa sinne, jotta saan virallisen diagnoosin ja lääkkeet. Onneksi odotus on tunnetusti mun vahvin laji. Toivon, ettei ajan saamisessa mene kovin pitkään.

Kaiken kaikkiaan mun olo on hyvä. Ei haikea. Ei surullinen, vaan neutraalin hyvä. Mä olen nyt kotona ja tiedän pärjääväni.

Seuraa instagramissa

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.