Kokemukseni ketipinorista

Ketipinor eli ketiatipiini on lääke, joka jakaa paljon mielipiteitä. Osalle se on myrkkyä ja toiset vannovat sen nimeen.

Ketipinor-valmisteen vaikuttava aine on ketiapiini. Ketiapiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään. Ketipinor-valmistetta voidaan käyttää useiden sairauksien hoitoon.

Lääkeinfo

Ketipinorin pakkauseloste on pitkä, pelottava ja täynnä haittavaikutuksia. Itselleni määrättiin Ketipinoria ensimmäisen kerran viimevuoden lokakuussa ja aluksi se hirvitti. Ensin käyttötarkoitus oli unettomuus ja se jälkeen aloin käyttämään sitä myös päivällä ahdistukseen.

Ensimmäinen lääke, joka auttoi

Ketipinor oli ensimmäinen lääke, josta oli oikeasti apua. Se oli ensimmäinen tarvittava lääke, joka määrättiin. Alussa jo yksi pieni, punainen 25 mg pilleri tuntui saavan mut hetkeksi ihan sekaisin, mutta ainakaan ei ahdistanut.

Pikkuhiljaa elimistö alkoi tottua siihen, eikä se enää saanut päätäni sekaisin. Ensimmäisen osastojakson aikana ketipinor annosta nostettiin reilusti ja se muiden lääkkeiden mukana helpotti mun oloa huomattavasti.

Ketipinorin avulla mä pärjään ja saan pois ahdistukselta pahimman terän.

Pitkävaikutteinen ketipinor

Osastolla osa Ketipinorista vaihdettiin depot- valmisteeseen eli pitkävaikutteiseen vaihtoehtoon. Lääkäri kertoi, että usein sitä käytetään vain iltaisin, mutta koska aamut olivat olleet jo pitkään mulle vaikeimpia, lääkäri halusi kokeilla valmistettu aamulääkkeissä.

Mä en ollut normaalia väsyneempi, mikä olisi voinut olla hyvin mahdollista. Silloin lähdettiin liikkeelle 50 mg ja nyt annos on nostettu 300 mg aamuisin.

Ketipinorin mahdolliset haittavaikutukset

Hyvin yleiset (voi esiintyä yli 1 käyttäjällä 10:stä):

huimaus (voi johtaa kaatumiseen), päänsärky, suun kuivuminen

uneliaisuus (tämä voi hävitä Ketipinorin käytön jatkuessa) (voi johtaa kaatumiseen)

Ketipinor-hoidon lopettamisesta johtuvat oireet, kuten unettomuus, pahoinvointi, päänsärky, ripuli, oksentelu, heitehuimaus ja ärtyvyys. Asteittainen lopettaminen vähintään 1–2 viikon aikana on suositeltavaa.

painonnousu

epänormaalit lihasliikkeet. Tällaisia ovat vaikeus liikkeiden aloittamisessa, vapina, levottomuus tai lihasjäykkyys ilman kipua.

muutokset tietyissä rasva-arvoissa (triglyseridit ja kokonaiskolesteroli).

Lääkeinfo

Usein tämä on ainoa osio, joka pakkauselosteesta bongataan. Nämä asiat ne, mitä lääkehoidon aikana tarkkaillaan. Kuitenkaan kaikille näitä haittavaikutusia ei tule, koska olemme yksilöitä.

Painoni on toki noussut ketipinorin aloittamisen jälkeen, mutta en osaa syyttää siitä ketipinoria, vaan se on ihan oma vikana. Kuitenkin jos pitää valita painon nousun ja ahdistuksen väliltä, painon nousu taitaa olla pienempi paha.

Tasapainoa

Olen syönyt annosta 300 mg depottia ja 25 mg nopeavaikutteista ketipinoria aamuisin nyt viikon. Puhun tästä hoitajan kanssa tänään tDCS-hoidossa ja kerroin, etten tiedä onko apu ketipinorista vai tDCS-hoidosta, mutta mun olo on ollut tasaisempi. Tultiin siihen tulokseen, ettei sillä ole merkitystä mistä vaikutus tulee vaan pääasia on se, että mun olo on vähän parempi.

Yksilöllisyys

Jokainen ihminen on yksilö ja lääkkeet vaikuttavan eri ihmisille eri tavalla ja tämä on oma, henkilökohtainen näkemykseni aiheesta. Lääkemuutokset tekee aina lääkäri ja eri lääkäreillä on erilaisia näkemyksiä aiheesta.

Mulle ketipinor on sopinut hyvin ja tuonut mulle avun. Lääkkeiden kanssa on aina oma lottorivinsä, mikä auttaa kenellekin ja se on usein kokeilemista ja hakemista, että lääkitys saadaan oikeanlaiseksi oikealle ihmiselle.

Ketipinor on reseptilääke
Jos sinulla on kysyttävää lääkkeen käytöstä, käänny lääkärin tai apteekkihenkilökunnan puoleen. Edellä esitetyt kokemukset ovat omiani.

Seuraa instagramissa ja facebookissa

Jaa tämä kirjoitus:

4 kommenttia artikkeliin “Kokemukseni ketipinorista

  1. Hienoa kuulla, että siulla se auttaa!! Toivottavasti auttaa myös jatkossakin ja pitkään! 🙂 Tsemppiä!!

  2. Onneksi olkoon, olet vaan vähemmistössä. Suurin osa ketiapiinin käyttäjistä ilmeisesti kärsii. Mulle sitä määrättiin ahdistuksen hoitoon. Ahdistus paheni ja kun sitä on pakko syödä, pelkään joka ikinen ilta ja olo on päivällä kauhea. Jos ei syö niin ei saa unta viikko kausiin. Opiskelu ei enää onnistu zombina.

    1. Tiedän että tästä on paljon ristiriitaisia kokemuksia. Itse olen saanut tästä avun, mutta tiedän ettei auta kaikille 🙂

  3. Itselläni ketipinor vei kaiken tärkeän elämästä. Kärsin unettomuudesta, joka johtui jälkiviisaana alkoholista. Lääkärin mielestä se ei ollut syy, koska join ”vain” 1-2 kertaa kuukaudessa. Nykyään juon yhtä usein vuodessa, koska siitä tuleva 2-3viikon unettomuus on ihan hirveä.

    Mutta ikävin asia psyykelääkkeissä(neuroleptit,ssriit jne) on, että jos niistä tulee ongelmia, kärsit ”kielletystä sairaudesta” joka ei oo hyväksyttävää tässä yhteiskunnassa ja jäät yksin. Parhaiten ikävien asioiden poistaminen mielestä on niistä puhuminen. Ainaku puhuin lääkkeiden tuomasta haitasta, niin sekä lääkärit, että muut ihmiset leimasivat mut lääkevastaiseksi, siitä ei yksinkertaisesti saanut puhua. En ole lääkevastainen ja tottakai olen tyytyväinen, että monet niistä saavat avun. Mutta se, että ne ketkä eivät saa tungetaan entistä syvemmälle on todella väärin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *