Kiitos kesä, selvisin.

Jaa tämä kirjoitus:

Elokuu. Koulujen alku. Helteiden loppu. Nyt on syksy. Nyt on arki.

Toukokuussa olin varma, etten selviä tähän päivään asti. Pelkäsin kesää ja sitä mitä tapahtuu kun tutut rutiinit muuttuvat. Kuitenkin selvisin ja nyt muistelen kesää enemmän hyvällä kuin kaaoksena, jota se välillä oli. Kesän aikana on tapahtunut paljon. On ollut muutoksia hyvään ja huonoon. Positiivista ja negatiivista. Loppusumma on kuitenkin, että kesä oli hyvä ja mä selvisin.

Kesäkuu

Kesäkuu näyttäytyy puhelingalleriassa lämpöisenä ja touhukkaana. Kuitenkin kesäkuu oli aika kun mä en saanut enää nukuttua. Unirytmi on ollut hukassa kesäkuusta asti ja on hukassa edelleen.

Suurin kesäkuussa tapahtuneista asioista oli se kun työterveyslääkärin ja mielenterveyskeskuksen sosiaalityöntekijän kanssa laitettiin vireille mun kuntoutustukihakemus. Sosiaalityöntekijä käski olla murehtimatta asiaa, että päätös tulee kun tulee ja hakemuksessa ei pitäisi olla mitään epäselvää. En ihan pystynyt tekemään kuten sosiaalityöntekijä kehotti. Päivääkään ei kulunut ilman kauhukuvia siitä, että hakemus tulee takaisin hylättynä.

Vasta muutama päivä sitten todella lähellä elokuun puoltaväliä saapui päätös, jonka mukaan hakemus oli hyväksytty. Kuntoutustuki on myönnetty elokuun 2022 loppuun. Vihdoin tuli olo, että saan hengittää rauhassa. Mä olin voittanut paperisodan, ainakin tältä erää.

Kesäkuu lomailtiin juhannukseen asti kahdestaan esikoisen kanssa. Kun unirytmini oli lopullisesti pilalla koin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että mä en järjestä lapselle tarpeeksi ohjelmaa. Monena päivänä viikossa hypättiin bussiin ja mentiin keskustaan. Onneksi seitsemän vuotiaalle riitti useimpina päivinä pelkkä bussimatka sirkushuviksi. Kun olin saanut jotain aikaiseksi mun oli helpompi hengittää.

Juhannusta vietettiin mökkeilemässä ja suurimman osan ajasta voin ihan hyvin.

Heinäkuu

Heinäkuussa meidän koko perhe lomaili. Suuri kiitos meidän mahtavalle tukiverkostolle, että päästiin lomailemaan kahdestaankin. Vahva suositus jokaiselle kylpylälomasta Imatralla.

Heinäkuussa oli pidettiin myös ensimmäinen työkykyneuvottelu jota jännitin hullun paljon. Lopputulos oli, että neuvottelu kesti muutaman minuutin ja kaikki totesivat, että palataan asiaan aikaisintaan ensi keväänä.

Heinäkuun yritin viettää lomaa perheen kanssa. Vedin äärirajoilla ja laskin viikkoja koska saan vihdoin taas pysähtyä. Sen pysähdyksen aika on nyt kun arki on alkanut.

Välissä oli myös hyviä päiviä. Ehkä jopa enemmän hyviä kuin huonoja päiviä. Hyvien päivien kestäminen on yllättävän vaikeaa. Silloin koen huijaavani kaikkia. Huijaavani koko yhteiskuntaa, että hei mä voin sittenkin hyvin. Huonot päivät tuovat tiettyä turvallisuutta. Turvallisuutta siitä, että olen ihan oikeasti syystä ollut sairaslomalla pian vuoden. Tästä puhuin omahoitajani kanssa, että tämäkin kertoo tunnesäätelyn ongelmista.

Kuntoutustuki

Kauhun sekaisin tuntein olin odottanut päätöstä kuntoutustuesta eli määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä. Luulin, että kokisin päätöksen saadessani jonkinlaista iloa tai edes helpotusta. Kuitenkin kun päätös vihdoin saapui ei sen lukeminen tuntunut miltään.

Päätös toi myös mukanaan tietyn tyhjyyden tunteen. Elämäni tulee olemaan pausella vielä ainakin seuraavan vuoden. Välillä olen hyväksynyt ajatuksen, ettei tämä tule loppumaan koskaan. Poljen vielä vuoden kuluttuakin yhtä paikoillani. Sekin tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta. Mun ei ole pakko yrittää potkia itseäni eteenpäin.

Oikeasti nyt on se hetki, kun mun ei tarvitse murehtia paperisodasta eri laitosten kanssa. Se hetki, kun mulla on aikaa pysähtyä vuodeksi. Vuosi aikaa keskittyä taistelemaan ongelmieni kanssa. Vuosi aikaa miettiä mitä elämältä ylipäätään haluan.

Silti kysymykseen; missä näen itseni vuoden kuluttua? On täysin mahdotonta vastata. Mä en todellakaan tiedä.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.