Olen jokotai ihminen. Jokainen asia on mulle mustavalkoista. En tiedä onko kyseessä luonteenpiirre, epävakauden oire vai ADHD:n piirre. Ehkä kaikki kolme yhdessä.

Nukuin viimeyönä melkein 13 tuntia. Heräsin toki muutaman kerran välissä, mutta nukahdin aina uudelleen nopeasti. Tuntuu, ettei mikään määrä unta riitä. Ilta seitsemältä olin jo ihan valmis nukkumaan. Aamulla herätessäni mulla oli levoton olo. Levoton ahdistus. Sellainen olo, kuin heti herätessäni aivot olisi ylikierroksilla ja en saa mistään ajatuksesta kiinni. Onneksi olin sopinut aamuksi kahvittelut ystäväni luo, ei tarvinnut jäädä yksin kotiin levottomuuteni kanssa.
Tälläisinä päivinä olo on jotenkin holtiton, kuin en pysyisi itseni perässä. On vaikeaa olla paikoillaan, mutta silti en saa mitään aikaan. Tämä ole ei ole mulle mitään uutta. Mä tiedän, että vahingolliset ahdistuksen hallintakeinot auttaa tähän oloon. Kipu pysäyttää. Tuntuu, kuin hetkeksi aivot pysähtyisivät. Vähän niinkuin vetäisi tietokoneen töpselin seinästä ja käynnistäisi sen uudelleen.
Holtittimassa, levottomassa olotilassa kaikki on jotenkin ylikorostunutta. Silloin mä ahmin suuria määriä herkkuja, kaupassa heitän koppaan kaiken, mikä tuntuu vähänkin mielenkiintoiselta. Teen paljon kirjoitusvirheitä, koska tuntuu etten pysy ajatuksieni mukana. En voi keskittyä mihinkään vaan teen liian montaa asiaa kerrallaan, joten mikään asia ei onnistu.

ADHD ja levottomuus
Ylivilkkaus vähenee iän myötä erityisesti motorinen levottomuus saattaa aikuiselta puuttua kokonaan, vaikka sitä lapsena olisi ollut paljonkin. Kuitenkin myös aikuisella voi olla selvää motorista ylivilkkautta, vaikka suuremmalla osalla ylivilkkaus on vähäistä tai ei lainkaan ulospäin havaittavissa. Ylivilkkaus voi ilmetä myös sisäisenä levottomuuden tunteena, rauhattomuutena ja taipumuksena välttää tilanteita, joissa on oltava pitkään paikoillaan
Käypähoito
Masennus ja levoton ahdistus ovat kaksi ainoaa olotilaa, joita mulla tällähetkellä on. Tuntuu vaan siltä, että koko aivot pitäisi resetoida, koska ajatukset kulkevat niin lujaa, ettei niistä saa kiinni. Kirjoittaessa sormet eivät pysy aivojen perässä.
Epävakaus

Epävakaudesta ja levottomuuden tunteesta, en löytänyt tietoa tai selvää yhteyttä. Toki nämä holtittoman energiset päivät voivat liittyä myös tunteiden säätelyyn. On vaikea olla pakoillaan ja mahdoton pysähtyä kuuntelemaan itseään ja tunteitaan.
Tunteiden suhteen mä olen onneton. En osaa tunnistaa tunteitani. Olenkin jaoitellut kaikki joko positiivisiin tunteisiin tai negatiivisiin. Negatiivisia tunteita ei käsitellä, vaan niistä yritetään hankkiutua eroon.
Tunteiden sääteleminen on vaikeaa; varsinkin negatiivisia tunteita on vaikea hallita, ja se saattaa johtaa hallitsemattomiin raivonpuuskiin tai pohjattomaan alakuloon.
Mielialat vaihtelevat nopeasti joko itsestään tai tilanteiden mukaan.
Miten tätä hallitaan?

Hirveän hyvä kysymys ja hirveän kaunis ajatus, että mulla olisi siihen vastaus. Mä olen täysin hukassa. Totaalisen hukassa omien tunteideni ja niiden käsittelyn kanssa. Täysin hukassa kun epävakaus ja ADHD:n piirteet sekoittuvat toisiinsa. Mulla ei ole eväitä pärjätä näiden piirteiden kanssa.
Toivon, että myöhemmin terapiassa opin näitä tunteita ja tunteettomuutta käsittelemään. Siihen asti ainoa keino on yrittää pärjätä lääkkeillä. Ainakin mä olen antanut tälle olotilalle nimen. Se on holtiton energisyys.
Seuraa instagramissa