Epätasapainoa ja lasten kasvatusta

Viikonloppuna aloitettiin kotona tekemään remonttia toiseen vessaan. Itsehän en remonttiin ota osaa, mutta se on vaatinut, että otan vastuuta lapsista. Remontti etenee, kun lapset ei pyöri jaloissa jatkuvasti. Viikonloppu tuntui loputtoman pitkältä. Yksin vastasin siitä, että lapset saivat riittävän monta ateriaa syödäkseen ja ruutuajat ei paukkuisi ihan mahdottomia lukemia. Lapset myös ulkoilivat sekä lauantaina että sunnuntaina ja sitä pidin pienenä voittona. Pystyin suoriutumaan siitä, että lapset sai suhteellisen tasapainoisen viikonlopun. Oliko se helppoa? Ei, kaukana siitä.

Ylikierroksia

Setralinia alettiin purkaa viime viikolla. Annos puolitettiin ja ensimmäiset päivät olin totaalisen takussa. Onneksi on vielä tarvittava opamox oloa tasapainottamaan. Muutamassa päivässä totuin pienempään annokseen, mutta venlafaxinin aikaiset ylikierrokset ovat palanneet. Aivot tuntuvat menevän niin nopeasti etten pysy perässä ajatuksistani. Ajatuksista on vaikea saada kiinni ja paikallaan olo tuntuu vaikealta, vaikka en olemattomalla häsäämisellä saa mitään aikaan.

Sunnuntaina päätin pitkästä aikaa pestä pyykkiä. Ensimmäinen ajatus oli, että jos nyt yhden koneellisen. Kun pyykkikori oli tyhjä ja pöydällä oli neljä koneellista puhdasta ja nätisti käärittyä pyykkiä, tajusin olevani totaalisen väsynyt. Mä en osannut lopettaa ennen kuin kaikki pyykit oli pesty. Illalla mietin, että mun on pakko oppia kuuntelemaan kehoni viestejä. Mun on pakko oppia lopettamaan silloin kun väsymys iskee, eikä pakottaa itseäni kaikki tai ei mitään asenteella vaan puskemaan eteenpäin.

Ylikierrokset jatkuivat maanantaina. Tanssi- ja liiketerapeuttisessa ryhmässä mun oli vaikea istua paikoillaan aloituksessa. Tuntui, että jokainen puhui liian kauan ja mä en olisi jaksanut kuunnella. Omalla vuorollani kerroin lyhyesti kuulumiset, että välillä menee lujaa tai sitten ei mene ollenkaan. Tasapaino missä olet?

Komento menetetty

Remontti jatkui viikonlopun lähes yötä päivää ja mun tehtävä oli olla makaamatta sängyssä ja huolehtia lapsista. Mikään sanomani ei meinannut mennä jakeluun ja viikonloppu meni melkein kokoajan pienessä kiukussa ja vastaan vänkäämistä kuunnellen. Joka ilta mä olin totaalisen loppu. Tuntui etten kestä enää yhtäkään sanaa. Olin unessa jo yhdeksän jälkeen nukuin reippaasti kellon ympäri.

Aloin pohtia mistä tämä lasten käytös johtuu. Miksi mua ei enää kuunnella ja kaikki tehdään päin vastoin? Syyskuusta asti mä olen antanut lapsille periksi lähes kaiken. Mulla ei ole ollut voimia taistella pikkuasioista vaan pienen kitinän jälkeen olen antanut periksi. Lapset on vieneet mua 100-0 ja mulla ei ole ollut voimia laittaa vastaan. Nyt mun ja lasten on opeteltava kaikki uudelleen. Mun on tehtävä töitä, että kitinän ja vastaan väittämisen jälkeenkään en anna periksi. Mä olen käyttänyt valitse taistelusi- metodia. Ainoa ongelma on vain ollut se, että mulla ei ole ollut energiaa valita yhtäkään taistelua. Nyt mun on pakko alkaa ottaa komentoa takaisin itselleni.

Yksi syy siihen, että olen antanut periksi lähes kaiken, joka ei ole vaarantanut kenenkään turvallisuutta, on syyllisyys. Kun energiaa ei ole ja haluaisi vain maata sängyssä ei halua olla se natsimutsi, joka hereillä ollessaan vain valittaa ja kieltää. Kuitenkin olen laittanut itseni suomeksi sanottuna kuseen, koska nyt saan kuunnella vastaan väittämistä ja kitinää jopa enemmän kuin ennen sairastumistani. Tässäkin asiassa on pakko löytää tasapaino. Tasapaino on vaan totaalisen hukassa.

Seuraa instagramissa ja facebookissa.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *