Äiti on nyt vähän väsynyt

Eilen oli pitkästä aikaa super vaikea ja väsynyt päivä. Huonot päivät on vaikea hyväksyä, kun alla on virkeämpiä päiviä. Huonoina päivinä mun elämän ilo ja pakopaikka on suoratoisto palvelut, sekä vastamelukuulokkeet.

Mä olen oppinut huomaamaan kun hermot kiristyvät ja etenkin meteli ja äänet alkavat ärsyttää. Hyvinäkin hetkinä on vaikea kestää päällekkäisiä ääniä. Ahdistuneessa mielentilassa kovat äänet tuntuvat päässä. Ne aiheuttavat oikeasti fyysistä kipua ja tuntuvat osuvan suoraan jokaiseen hermoon.

Huono äiti syndrooma

Mä olen yrittänyt opetella ottamaan omaa hiljaista aikaa. Lapset tuottavan paljon ääniä ja välillä mulle tulee huono omatunto, kun laitan kuulokkeet korville jotta saisin olla rauhassa.

Eilen kuopus tuli ottamaan kuulokkeen pois mun korvasta, kun makasin sängyssä. Hän nyppäsi kuulokkeen pois ja alkoi selittää omia leikkejään. Mä en voinut enää sulkeutua omaan kuplaani vaan mulle iski valtava syyllisyys. Huono äiti, joka tukkii korvansa ettei tarvitse kuunnella lasten juttuja.

Hävettää myöntää miten vaikeita viikonloput mulle ovat. Lapset herää aikaisin ja meteli jatkuu aamusta iltaan. Viikolla sitä on helpompi kestää, kun aamut saan olla omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Mun pitäisi nauttia viikonlopuista ja perheen yhteisestä ajasta, mutta mä olen viikonlopun jälkeen uskomattoman väsynyt. Nyt hiihtolomaviikolla tätä jatkuu torstai aamuun asti, kunnes lapset lähtevät isovanhempiensa kanssa mökille.

Äiti on nyt vähän väsynyt

Kuitenkin lapset antaa enemmän kuin ottaa. Vaikka joka kerta sanoessani etten nyt jaksa tai klassisen ”kysy isiltä” fraasin, tunnen piston sydämessäni. Huono äiti, joka ei vaan jaksa.

Pauliina Vanhatalo kertoo kirjassaan Keskivaikea vuosi keksimästään termistä sänkyäitiys. Vaikka äiti ei jaksa kuin maata sängyssä, silti siinä on mahdollista leikkiä, jutella ja halailla. Tästä mä olen saanut paljon lohtua. Mä en ole valinnut sairastua ja mä en tee tätä tahallani. Mä annan lapsille kaiken mihin mun energia riittää.

Eilen huippu väsyneen sänkyäitiys päivän jälkeen lähdettiin pihalle. Puin toppahousut yövaatteiden päälle ja lähdettiin niinkin kauas, kuin tien päähän isolle lumikasalle. Tajusin perille päästessä, että eihän tämä vaadi multa muuta kuin paikallaan seisomista ja vastaamista jokaiseen ”äiti kato!” huutoon.

Ykkös prioriteetti

Lapset on mun tärkein syy jaksaa. Ne motivoi mua toipumaan. Mä yritän antaa niille kaiken mihin pystyn ja yritän ettei mun sairaus vaikuttaisi niiden elämään kohtuuttoman paljon.

Mun sairasloman alussa esikoinen halusi pitää kaveri synttärit ja kutsua koko luokan. Suostuin siihen, koska tunsin syyllisyyttä sairaudestani. En halunnut, että lapsi jää paitsi syntymäpäiväjuhlista sen takia, että äiti on masentunut. En mä siihen yksin olisi pystynyt, mutta hoidin suurimman osan järjestelyistä. Seuraavana päivänä en noussut sängystä.

Perheen ja sairauden välillä on vaikea löytää tasapaino. Tunnen jatkuvasti syyllisyyttä (lääkärin sanoin kohtuuttomia syyllisyyden tunteita) siitä, etten pysty olemaan mukana niin paljon kuin ennen. Kirjoittamattomaksi säännöksi on tullut se, että mä hoidan viikonloppu aamut lasten kanssa. Silloin mä yritän laittaa aamupalat (eli kaataa kulhoon muroja ja maitoa) ja jutella lasten kanssa tulevasta päivästä.

Mä jaksan hyvin pari tuntia. Mä pystyn olla vastuussa ja antaa itsestäni kaiken energian sen parin tunnin aikana, vaikkei tehdäkään mitään ihmeellistä. Mielenkiinnolla odotan montako aamua putkeen mä jaksan, kun hiihtoloman takia näitä joutilaita aamuja on enemmän kuin tavallisena viikonloppuna.

Seuraa instagramissa ja facebookissa.