Ahdistusta ja aamulääkkeitä

Tänään oli mun ensimmäinen oikea yksinoloaamu. Mä nukuin liian myöhään. Heräsin vasta yhdeksältä ja huomasin heti olosta, että aamulääkkeet on myöhässä. Mun aamulääkkeisiin kuuluu venlafaxinia, ketipinoria ja opamoxia, joten myöhästymisen huomasi. Mä taistelin itseni ylös sängystä, painopeiton alta ja menin ottamaan aamulääkkeeni ja palasin sen jälkeen sänkyyn. Jämähdin sinne tunneiksi kuuntelemaan bookbeattia ja vaan olin. Kaikki tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Lopulta nousin ja menin maalaamaan. Mä maalasin kauan, en edes osaa sanoa kauanko aikaa kului. Silloin mä rauhoituin. Ahdistus hälveni ja mä keskityin vain maalaamiseen. 

Kuva valmiista maalauksesta jää myöhäisemmäksi, ettei maalauksen saaja näe sitä etukäteen.

Mä olen nyt vasta huomannut, miten paljon se mua rauhoittaa. Se on kuin kirjoittaminen, mutta siihen on helpompi uppoutua ja unohtaa kaikki muu. Sekoittaa värejä. Löytää uskomaton määrä sävyjä vain lisäämällä joukkoon mustaa tai valkoista. Se rauhoittaa mua. Silloin mun on helpompi hengittää. Mä voisin käyttää maalaamiseen kokonaisen päivän. Käyttää tuntikausia siihen, kun sekoitan värejä ja maalaan niillä paksun kerroksen kankaalle. Mä oon onnellinen toimintaterapiasta. Ilman sitä mä en olisi löytänyt maalaamista. 

Illalla vaihdettiin kotona järjestystä. Mä sain olla työnjohtona kun Topias veljensä kanssa siirteli huonekaluja. Nyt mulla on oma luola. Oma huone, jossa mä saan kirjoittaa ja maalata. Oma paikka missä rauhoittua. Mulla on täällä hyvä olla. Tämä huone on kaukana muista huoneista, joissa ihmiset, mun perhe, viettää aikaansa. Täällä on rauhallista. Vaikka tämäkin päivä on ollut aamusta asti uskomattoman raskas, niin raskas että voisin nukkua monta päivää, mä olen silti tavallaan onnellinen tästä. Mä oon tyytyväinen lopputulokseen. Tällähetkellä mulla on ihan hyvä olla. 

Seuraa @idamoihei insragramissa ja saat tiedon uusista postauksista

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.