Aamupalarakkaus

Aamupala on päivän tärkein ateria. Mulle se on aina ollut ateria, josta tietää miten loppupäivän syömiset menee. Aamupala on rakkaus ja se on tuska. Aamupala on seikkailu, joka määrittää loppupäivän. Aamupalaa ei voi jättää väliin, sitä voi vain viivästyttää. Mulle parhaita päiviä on ne, kun onnistun täydellisessä aamupalassa. Se, mikä on täydellinen aamupala, vaihtelee paljon.

Syömishäiriöyksikön päiväosaston mukaan täydellinen aamupala:

2 kauhallista puuroa + hillo

1 leipä ja leivän päälle leikkele ja kasviksia

Lasi maitoa tai juusto leivänpäälle

Mehua

Täydellinen aamupala kotona taas on muuttuva tekijä. Se voi olla ei aamupalaa ollenkaan tai sitten täydellinen kokonaisuus, kuten osastolla. Usein se on myös pelkkiä herkkuja. Karkkia ja keksiä tai nutellaa suoraan purkista, silloin koko päivä on jo menetetty.

Ennen mun päiväosastojaksoa aamupala oli iso ongelma. Mä pelkäsin joka aamu. Mä pelkäsin syödä, kun olin yksin. Pelkäsin että menettäisin hallinnan, kuten mä usein menetinkin. Rovaniemen Prismasta ostettu perunarieska, mittailen etten vain revi liian suurta palaa. Rieska mikroon ja alan viipaloida tomaattia. Rieska mikrosta ja päälle vegaaninen juusto, maidoton levite ja tomaattiviipaleet. Haukkaan leipää ja se on niin hyvää että se tuntuu pahalta. Yritän säästellä sitä, mutta päädyn syömään liian nopeasti. Rieska loppuu ja tulee tyhjyys. Rikon sääntöjä ja revin uuden leipäpalan. Syön sen muutamalla haukulla. Tyhjyyden tilalle tulee ahdistus. Tekisi mieli oksentaa. Kuvittelen miten helpottavaa se olisi, puhdistua ja saada rangaistus rikotuista säännöistä. Päätän etten enää syö. Aamupala saa olla päivän ainoa ateria. Muuta en ansaitse. Säälittävä. Heikko. Lihava. Ällöttävä. Tälläisiä aamuja on paljon. Liian paljon.

Mä harvoin selviän täydellisestä aamupalasta, silloin koko loppupäivällä ei ole väliä. Silloin mä yritän paastota, mutta päädyn syömään aina vain enemmän. Mulle kaikki on mustavalkoista. Etenkin syömisen suhteen. Mä olin syömishäiriöyksikön päiväosastolla kaksi viikkoa harjoittelemassa mitä normaali syöminen on. Opinko sen kahdessa viikossa? Ei. En oppinut. Tuntuu hullulta, että mun täytyy aikuisena ihmisenä harjoitella jotain, mikä on muille täysin automaattista. Jonain päivänä mä haluaisin löytää sen tasapainon. Osata syödä ajattelematta.

Tällä hetkellä mun hoito syömishäiriöyksikössä on tauolla. Kun mulle ilmoitettiin, että mut siirretään akuuttipsykiatrian poliklinikalle, mä lopetin pelaamasta syömishäiriöyksikön säännöillä. Mä yritin aktiivisesti unohtaa jokaisen siellä oppimani ohjeen ja se sai mut voimaan entistä huonommin. Syömisen suhteen mä olen jossain todella sekavassa paikassa. Syvällä mustavalkoisessa joko tai maailmassa. Mä haluan täältä pois, mutta sen aika ei ole vielä. Se vaatii liikaa energiaa, jota mulla on nyt kovin vähän.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.